Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


perjantai 10. heinäkuuta 2015

Juuri ennen puolta yötä


Illalla kuului ukkosen jylinää. Nostelin sisään kaikki ulos unohtuneet tavarat. Odottelin, koska se tulee ihan päälle, mutta se ei tullut. Se sivuutti meidät tällä kertaa.
Havahduin pelloille laskeutuneeseen usvaan. Halusin kuvata sitä. Samalla innostuin kuvaamaan pihaa juuri ennen puolta yötä. Valo riitti juuri ja juuri. Pihavalot olivat jo syttyneet. Piha ja puutarha näyttivät niin eri näköisiltä tähän aikaan vuorokaudesta.


Puistoruusu Louise Odierien oksa on kasvanut taivaisiin asti ja se on taittunut lähes nurmen tasalle kukkien painosta.


Kirjoapteekkarinruusut avautuvat samaa tahtia tumman keijuangervon kukkien kanssa.


Pionipenkin valkeat pioninkukat jaksavat sulostuttaa edelleen.


Ylätalon vaaleanpunainen neilikkaruusu kukkii yhtä matkaa töytöangervon kanssa.


Rakastan sormustinkukkia tässä valossa. Ne hohtavat upeasti.


'Galahad' -ritarit juhlivat ja valaisevat maisemaa hämyssä.


Etelänruusuruohot kurkottelevat jasmikkeiden edustalla.
Hyvää yötä kaikille!
Nukkukaa hyvin!

21 kommenttia:

  1. Ihania hämykuvia ja niin kauniit ruusut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo, oli muuten upea kokemus hiippailla ulkona hämärässä. Ulkona oli todella raikas tunnelma. Untakaan en saanut sen jälkeen pitkään aikaan.

      Poista
  2. Aivan ihanai yökuvia! tausta kivan usvainen niissä. Hienosti väritkin näkyy muuten jo hämärässä. Tuo ensimäisen kuvan ruusu on ihan käsittämättömän upea!
    Meilläkin illalla kuuluin vähän kolinaa, mutta arvasin ettei nouse päälle kun se synkkä musta pilvi oli tuon isomman järvven takan, sieltä harvemmin yli tulee. Me olemmekin nyt säästyneet kokonaan pahemmista ukkosista. vain yhtenä yönä oli vähän lähempänä. Mutta kovin on nytkin taivas musta.
    Hyvää heinäkuun jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, usva on jotenkin niin vangitsevaa. Se on kiehtovan mystistä.
      Sitä katseli pihaansakin jotenkin eri tavalla yöaikaan. Ehkä sen näkeekin jotenkin eri tavalla.
      Ukkosia kulkee usein kohdallamme. Pari kertaa kesässä räiskii aika tavalla, mutta useimmiten vain sen hännät kulkevat ylitsemme.
      Mukavaa heinäkuuta Sinulle!

      Poista
  3. Ihania tunnelmapaloja! Et taira leikata neilikkaruusua, ku on nuan isoon näkööne. Leikkaan sen joka kevät, että mahtuus paremmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, koin itsekin, että ilta oli aika tunnelmallinen. Harvemmin hiippailen yöaikaan pihalla. No, juhannuksena kyllä tulee valvottua vähintäänkin terassilla.
      Tuota neilikkaruusua en ole tänä keväänä leikannut. Se leikattiin viime keväänä. Minulla ei ole mitään säntillisiä systeemejä. Joka kevät tehdään eniten huutavimmat hommat käytettävissä olevan ajan puitteissa. Loput jäävät tekemättä ja sen kanssa on sitten elettävä.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Satu, puutarhasta näemmä saa yöaikaan tunnelmallisia kuvia.

      Poista
  5. Aivan mahtavat kuvat! Ja mitkä kukat! Wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit, sormustinkukat siellä loistavat. Kohta omasikin aukeaa.

      Poista
  6. Kaunista, kaunista, ei löydy sanojakaan!! Harmi kun olen itse niin iltauninen, vaan tästä innostuneena pitäisikin nyt lomalla edes joku ilta yrittää vähän valvoa. talokin olisi hiljainen kun lapset nukkuvat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, usva vaan kutsui ulos. Siinä kaikki. Eikä sitä voi mitenkään suunnitella etukäteen. Se vaan tapahtuu tai sitten ei.
      Tai ehkä sinulla onnistuu, jos olet suunnitelmallisempaa sorttia.

      Poista
  7. Mystistä kauneutta! Kuvittelen, että oli myös hiljaisuus, hämärää ja hiljaista?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akileija, kyllä oli hiljaista. En oikein osaa kuvailla sitä tunnelmaa. Ehdottomasti erilaista kuin päiväsaikaan, juu. Hämärää oli ja ajattelin, että ehkä näistä kuvista ei ihan enää saa edes selvää. Ihmeen selviä ne kuitenkin ovat.

      Poista
  8. Hienoja tunnelmakuvia. Kyllä pitäisi valvoa edes yksi kesäyö kokeakseen kaikki ihanat tuoksut ja sen upean hiljaisuuden, joka iltaisin koittaa.

    VastaaPoista
  9. Oi kuinka kaunista, näihin tunnelmiin on hyvä palata sitten talven hetkinä.

    VastaaPoista