Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


tiistai 11. elokuuta 2015

Mökkikeittiön uudistamista



Terveiset Pohjanmaalta!
Olen ollut sukumökillä monta päivää. Keittiö alkoi tuntua jo aika nukkavierulta. Joten pieni ehostus lienee paikallaan. Keittiön lattia, katto ja kaapit ovat kaikki puunvärisiä, joten pikkumuutos olisi ihan paikallaan. Isä uudisti keittiön 90-luvulla. Hän asensi uudet kaapistot tuolloin. Kaapistot saatiin sisareni keittiöremontista, joten nekin olivat jo nähneet elämää. Keittiönkaappien maalaus raikastaa varmasti tuota pientä tilaa.


Ilmat olivat juuri sopivia terassilla maalaamiseen. Nyt ei satanut eikä juuri paistanutkaan ja tuulikin  oli vähän hellittänyt. Sisareni kanssa pohdimme väritystä ja päädyimme sitten helmenharmaaseen. Mieheni kanssa yhteistuumin tartuimme urakkaan ja kahdessa päivässä homma saatiin maaliin.


Lähikaupastamme Keskiseltä hain vielä Vallilan maton ja verhokapan. Nyt on keittiö uudistunut ja siellä on mukava työskennellä. Pohditaan vielä liesituulettimen hankintaa.


Vanhan sukumökin vaaliminen tuntuu hyvältä. Paikka on ollut olemassa jo ennen syntymääni ja siihen liittyy runsaasti rakkaita muistoja.


Kotiin tultaessa kaikki paikat huutavat huomiota. Aloitin vadelmapuskista. Sirkalta saadut taimet ovat levinneet kiitettävästi ja tänä vuonna sato on suurempi kuin koskaan aiemmin. Mustaherukat ovat myös kypsyneet ja osa karviaisista.


Keväällä rakentamaamme navetan rinteen laattapengerryksen päälle istutetut krassit ovat roihahtaneet kasvuun  ja kukintaan.


Pengerryksen päälle istutetut daliat ovat myös vahvasti kukassa. Yritän sulkea silmäni kaikilta rikkaruohoilta ja kukkien ylikukinnoilta. Nyt keskitytään marjojen ja herneiden keräämiseen ja lämmöstä nauttimiseen. Saatiin meillekin lämpöisiä päiviä vihdoin.

15 kommenttia:

  1. Maalilla saa ihmeitä aikaan...kaunis tuli keittiöstä.
    Mahtava tuo krassirivi..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, maalilla saa aika helposti piristettyä ympäristöä. Keitiössä taas viihtyy paremmin..
      Luulenpa, etttä krassit ovat parin viikon päästä jo kaikki pitkin maata.

      Poista
  2. Olette lomailleet sitten melkein meillä, kun keskinen lähikauppa, niin se melkein on meillekkin lähikauppa, vaikka usein en tykkää siellä käydä.
    Hyvä vadelmavuosi on minullakin, ne voittaa minun suussani mansikan maun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, oletko Töysän vai Alavuden tyttöjä?
      Keskisellä käyntiin menee paljon aikaa, kun kaupat ovat niin laveat. Jos pitää jotakin pientä hakea nopsaan, en mene Keskiselle. Vesasta voi olla montaa mieltä, mutta ainakin se poika on tehnyt työpaikkoja mukavan määrän.
      Kyllä vadelma mansikan voittaa minunkin mielestäni.

      Poista
  3. Upean värisiä daalioita. Puutarhamarjoja tulee tänä vuonna ihan kiitettävästi. Hyvää elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarja, nuo daaliat valitsin juurikin värin perusteella. Se on minunkin lempivärini.
      Marjoja kerätään ja pakastetaan nyt täysillä.
      Aurinkoista elokuuta Sinulle!

      Poista
  4. Harmaa on niin kaunis väri ja sopii sisustuksessa moneen. Tuskin tulette katumaan;)

    Voi, minun krassini on istutettu niin myöhään ja puolivarjoon, eivät yhtäännoin komeat.

    Ihanan väriset daaliat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, aiemmin en pitänyt harmaasta yhtään, mutta nykyisin siitä pidän. Se muistuttaa minulle rantakallioista.
      Kyllä sinunkin krassisi vielä ehtivät kukoistaa. Nämä ovat auringossa ja siksi vähän nopeampia.

      Poista
  5. helmenharmaa on kaunis väri! Upean reheviä kukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, sinäkin olet siis harmaan ystävä.
      Kukat ovat reheviä nyt elokuussa, kun saimme vihdoin aurinkoa.

      Poista
  6. Kauniit tuli kaapeista! Minä olen suunnitellut samaa hommaa meidän mökille. Kyllästyttää, kun kaikki on puunväristä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konnadonna, puunväri on ihan kaunis, mutta liika on liikaa siinäkin. Kyllä tuo harmaa vähän keventää tuota puuta. Harmaa on kuitenkin sen verran neutraaliväri, että tekstiileissä voi sitten olla räiskyvämpiä värejä.

      Poista
  7. Vai pohojanmaalla siton oltu. Oli hyvä, ku sattuu sopivat säät. Pintaremontit piristää aina ja jos on hyvä apulaane, saa äkkiää valamista. Varmasti keittiö tuli palio valoosammaksi, tummunu puu ku imöö aika tehokkahasti valon.

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia!
    Toivottelen aurinkoisia syyskesän päiviä!

    VastaaPoista
  9. Mä vetäisin mun dalian vahingossa viikatteella matalaksi. Hups... :D

    VastaaPoista