Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


torstai 17. toukokuuta 2012

Helatorstain kosteutta


Pimeys ja kosteus asettuivat meille eilen illalla myrskytuulen myötä. Tuuli on nyt laantunut. Lupasivat ukkosia yöksi, mutta rauhassa saatiin nukkua.


Maisema on harmaa. Pienen hetken aamulla sai olla ilman sadetta, mutta kosteus roikkui ilmassa.


Tulppaanit suojaavat kukintonsa suppuun.


Koiranhampaat nousevat maasta vahvalla rintamalla. Nuo pienet sipulikukat eivät ainakaan ole yhtään taantuneet viime vuodesta. Nyt ne kukkivat meillä toista kevättä. Olen oikein tyytyväinen niihin.


Kosteus on virittänyt luumupuuhun, Avaan, ensimmäiset nuput. Luumupuu hankittiin Viktorian kera Teutarin taimistolta muutava vuosi sitten. Ensimmäisenä kuumana kesänä Avan latva kuivui. Pelkäsimme, että menetämme sen. Mutta se virkosi. Vieressä rehottanut Viktoria sen sijaan kuoli viime keväänä. Sen juuresta nousee elämää. En tiedä onko se Viktoriaa itseänsä, vai onko se jotakin vähäpätöisempää jalostusalustaa.


Meidän avara peltomaisemamme on kääriytynyt harmaaseen sadeharsoon. Multakasa töröttää siinä vuorijalavan takana. Eikä se yhtään siitä pienene, kun emäntä istuu tietokeneella. Ylös, ulos ja multahommiin! Huomenna paistaa varmasti jo aurinko.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Kevätlinnunherne, Lathyrus vernus


Kevätlinnunherneitä kasvaa Vironperän puutarhassa muutamia yksilöitä. Ne ovat kevätperennoja ja runsastuvat vuosi vuodelta. Kevätlinnunherneet ovat n. 40 senttiä korkeita, mutta leveyttä tulee lisää joka vuosi.


Kevätlinnunherne on luonnonvarainen kasvi, joka viihtyy lehtomaisissa olosuhteissa. Hankin aikoinaan niiden siemeniä, kun ajattelin kasvin viihtyvän meidän lehtopuutarhassa. Aikaisin keväällä kukkivia kasveja ei muutenkaan ole kovin paljon. Ne sopivat hyvin sipulikasvien kaveriksi.


Kukkien väristä voi lukea, että kukintaa vielä riittää näillä yksilöillä. Kukat ovat alussa punasävyisiä ja muuttuvat kukinnan jatkuessa pikkuhiljaa sinisemmiksi. Kasvi on hernekasvi ja loppukesällä voi kerätä palkoista siemeniä kylvöä varten.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Vierailulla Juholan puutarhassa


Olin tänään  Lohjan seudun lähiruokayhdistyksen retkellä  Juholan puutarhalla. Juholan puutarha sijaitsee Mustion linnan kupeessa lunnonkauniilla vanhalla ruukkialueella. Katja ja Jukka Juhola perustivat puutarhan 90-luvulla ja he ovat erikoistuneet yrtteihin.  Heillä on biodynaaminen tausta, mutta sitä ei juurikaan voi soveltaa taimikasvatuksessa. Pääasiassa pyritään käyttämään luomusiemeniä ja -pistokkaita niin paljon kuin voidaan. Kasvualustat ovat Biolanin turvetta ja tuholaistorjunnassa käytetään erilaisia pieneliöitä.



Taimikasvatus aloitetaan helmikuussa pikkuhiljaa ja tahti kiihtyy kohti kevättä. Nyt eletään keskellä kiihkeintä sesonkia, joka hiljenee vasta juhannuksen jälkeen. Aamuvarhaisella täytetään autot, jotka lähtevät viemään yrttejä myyntipisteisiin lähinnä pääkaupunkiseudulle. Muunmuassa Plantagenin luomuyrtit tulevat Juholan tilalta. Ovet avataan klo: 10, jonka jälkeen myös yksityiset asiakkaat voivat tulla ostamaan taimia suoraan puutarhalta. Katja Juhola kertoi, että heillä toimii hyvin itsepalvelusysteemi niin, että asiakkaat valitsevat tuotteet ja jättävät lippaaseen maksun. Henkilökunta opastaa mielellään.


Henkilökunnan taukotilan päällä levittäytyy viiniköynnös.


Puutarhavierailu oli oikein miellyttävä kokemus, jota voin kyllä suositella. Retkeen kannattaa yhdistää vierailu Mustion tiluksilla. Kävelimme upean lehtomaaston lävitse ostamaan tilaamiamme herkullisia luomuleipiä Mustion ravintolan myymälästä.



Mustion linnan ympäristössä on mielenkiintoisia kasveja, jotka on merkitty nimikylteillä. Siellä on myös monennäköistä taidetta esillä. Kohde soveltuu koko perheen retkikohteeksi.



Puutarhalta lähti mukaani salvia, silopersilja, viinisuolaheinä, sitruunaverbena, thaibasilika, afrikan basilika ja anisiisoppi.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitienpäivä


Ihmeellistä miten aurinkoisessa ja kauniissa säässä saimme nauttia äitienpäivästä. Edellinen päivä oli niin kolea ja sateinen. Mielihyvin kiertelin kukkapenkkejäni. Kerrottu jouluruusuni pörhistelee kukkapenkissä.




Kirjopikarililjat ovat joka kevät suuria suosikkejani. Miten noin kapeassa ja pitkässä varressa voikaan keikkua noin suuri kello!
Perheeni vei minut lounaalle Hannekseen, joka on rakennettu paikalliseen vanhaan ja viehättävään kansakouluun. Laurentiuskuoro lauloi siellä useamman kappaleen. Kiitos!


Päivänsankarin toiveen mukaisesti pihalla tehtiin myös askareita. Aloiteltiin soranajoa ja lavakaulusten asettelua. Sitä projektia jatketaan sitten helatorstaina. Valtava multakuormakin on jo saatu pihamaalle.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Kevättiedoitus Lohjalta


Ensimmäiset kukat ikinä rusokirsikassani avautuivat tänään. Se tuntuu tosi mukavalta.


Rusokirsikan kukista innostuneena päätin kiertää pihaa ja tehdä tänään tilannetiedotuksen puiden silmujen ja kukintojen etenemisestä. Sirotuomipihlajassa on nuput jo suuria ja pian on kukintaa odotettavissa.


Vaahtera kukkii ja koivussa on valtavasti norkkoja.


Terttuseljan lehdet ovat kauniin punertavat ja nuput ovat suuria. Tuomikin avaa pian kukkansa.



Kaikilla puilla on oma rytminsä ja aikataulunsa. Viimeiseksi keväällä puhkeavat lehdet saarniin. Se myös pudottaa lehtensä syksyllä ensimmäisenä. Elääkö se jotenkin kiihkeämmin ja intensiivisemmin kuin muut? Eikä päärynäkään näytä pitävän mitään kiirettä.


Omena on päärynää edellä, mutta syreeni näyttäisi olevan pidemmällä kehityksessä meillä tänä keväänä. Kukka-aihe on pihasyreenissä jo näkyvissä.


 
Hevoskastanja ja jalava availevat silmujaan ja kasvattavat lehtiään.


Lehtikuusikin alkaa vihertää.


keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Narsisseja


Vironperän pihassa ovat narsissit nyt parhaimmillaan. Suurin osa narsisseista on jo avautunut.


Nuppujakin vielä löytyy. Nämä narsissit kurottavat kohti lampea niinkuin Narkissos aikoinaan.


Pienet orkideanarsissit, Thaliat, ovat mielestäni runsastuneet talon nurkalla.


Piilotin viime syksynä multiin monia uusia lajikkeita. Tässä on perhosnarsissi.


Tämä perhosnarsissi on  Edinburgh.


Kerrannaiskukkaisen Obdamin kukinto on raskas ja varsi kantaa sitä vaivoin.


Monikukkainen Bridal Crown on yksi suloisimmista narsisseista.


Näitä  tähtinarsisseja istuttelin toissa syksynä. Uskollisesti ne nousevat tänä kevänäkin.


Tämä narsissi kukoistaa ylhäisessä yksinäisyydessään. Mitä sen kavereille on käynyt?


Viime syksyiset muistiinpanoni narssisseista ovat nyt hukassa. Olisiko tämä kenties valkokukkainen keltanarsissi?


Ice Follies-narsissi avasi nuppunsa pari päivää sitten.


Nämä valkonarsissit ovat Johanneksen istuttamia vuosikymmenten takaa.


Kyllä sitä riittää pienellä ihmettelemistä!

maanantai 7. toukokuuta 2012

Valmistautumisia


Naapuri kulottaa peltojaan. Hän valmistaa peltojaan uuteen vuoden kasvuun.


Minä peittelen syyreenien etualaa muoveilla. Valmistaudun uusiin ensi vuoden kukkapenkkeihin. Päätin ottaa osan tontista kukkapenkkikäyttöön hieman helpommilla keinoilla. Mutta se vaatii kärsivällisyyttä. On odotettava vuosi tai kaksi. Paikallisen Agrimarketin myyjä antoi ystävällisesti minulle muoveja ilmaiseksi  multasäkkien päältä. Sanoi, että pääsevät hyvään käyttöön ettei tarvitse heittää roskiin.


Mies valmistautuu jo ensi talven pakkasiin täyttämällä puuvajaa.


Pihavaahtera valmistautuu uuteen kevääseen.