Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


tiistai 18. kesäkuuta 2013

Suuri kitkentäpäivä


Luin Sarin puutarhablogista, että tänään on suuri kitkentäpäivä. Kuun asento on sellainen, että juuri tänään 18.6. rikkaruohot irtoavat tosi helposti. Olenkin kitkenyt muutaman kottikärryllisen rikkaruohoja kukkapenkeistä. Täytyy myöntää, että aika helposti lähtivät. Lieneekö jotakin osaa asiaan myös muutamalla kunnon sadepäivällä.
Meillä kitkettiin sopivasti myös ylälampi. Sinne on ilmaantunut vahva uistinvitakanta ja vitaan on kiinnittynyt myös jokin kelluva kasvirihmasto. Tänään ei ollutkaan lammessa soutuveneellä talon emäntä viikatteineen vaan hommaan kutsuttiin ihan oikea ammattilainen. Luin paikallislehdestä, että paikkakunnallamme Lohjan Virkkalassa on Tom Heimberg hankkinut kaislan leikkausapparaatin Hollannista ja tarjoaa rannan puhdistuspalveluja. Tuota oli nyt kokeiltava ja puolessa päivässä koko lampi tuli puhtaaksi. Miehelle ja minulle on riittänyt koko kesäksi tuota puuhaa ja puhdasta ei ole tullut vielä yhtenäkään kesänä. Tuntuupas nyt kevyeltä!


Kitkennän lomassa tein havaintoja kukkapenkkieni asukkaista. Hajulaukat olivat karistaneet hiipat päältään ja levittivät kaikki kukkansa esille.


Ensimmäiset keltapäivänliljat olivat avautuneet ja erittivät viehkeää tuoksuaan.
Keveä valkoinen perhoangervo liikkui hiljaa tuulessa.


Puutarhan kuningattarien esiinmarssi alkaa..... siis pionit esittelevät sulojaan.


Joidenkin orvokkien kukinta alkaa jo hiipumaan. Leikkasin parin ruukun orvokit ihan lyhyiksi, kastelin hyvin ja siirsin ruukut sivummalle odottelemaan toista tulemista. Muutama orvokki pääsi terassin hyllyn pikkumaljakkoon.

21 kommenttia:

  1. Onpas oivan pelin mies ostanut. Noin isoa lammikkoa ei ihan käsipelillä kitketäkkään.

    Itsekin olen tänään,täysin tietämättömänä kitkentäpäivästä,ollut kukkamailla rikkojen kimpussa. Toivottavasti pysyvät kauan myös poissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, olen niin iloinen, että sain lammelle kitkentäapua. Kesä on niin lyhyt, että en vaan ehdi millään tekemään omin käsin kaikkea. Sorsaemo uiskenteli tyytyväisenä poikasten kanssa puhtaalla lammella.

      Saivat sinunkin rikkasi kyytiä päivästä tietämättä!

      Poista
  2. Tuollainen "niittokone" onkin hyvä...ja kovin leppoisen näköisesti mies sitä ajelee...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, niittokone on varsin näppärän näköinen ja mies ihan leppoisen ja mukavan oloinen. Saavat nyt mökkiläiset apua rantakaislikkoonsa. Minusta on niin mukavaa, että ihmiset keksivät tällaisia laitteita ja jotkut uskallikot uskaltavat ryhtyä yrittämään. Paljon on tekemätöntä työtä Suomessa.

      Poista
  3. Hajulaukka on minulle tuntematon kaunotar ja pionit suuttuivat lopullisesti kun vaihdoin niiden kasvupaikkaa;)

    Sarilla on paljon hyviä vinkkejä puutarhan hoitoon kuun asennon mukaan. Miten minusta tuntuu, että kitkemistä riittää joka päivälle...

    Kaunista juhannusviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, noita hauskoja sipulikasveja piisaa. Kyllä sinun pionisi vielä siitä leppyvät ja ryhtyvät tekemään kukkia. Minäkin olen noita monesti jakanut ja siirrellyt. Joitakin vuosia voivat murjottaa, mutta heltyvät lopulta kukkimaan.

      Kuun vaiheiden seuraaminen on hauskaa. Joskus onnistuu kylvämään oikeaan kuun aikaan, mutta aina ei satu kuun ja minun rytmit kohdilleen. Kitkemistä kyllä riittää jokaiselle päivälle.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Hannele, johan nyt jotakin, kun et tästä ole kuullutkaan. Jotenkin pidän sinua niin kaikkitietävänä näissä puutarha-asioissa.

      Poista
  5. Ai niin, nyt on se kitkentäaika! Onneksi kitkinkin jotain pientä.
    Ihania kukkia siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, sinä ainakin olet näistä kuun kitkentäajoista tietäväinen. Jokainen puutarhassa-asuja kait kitkee ainakin vähän jokaisena päivänä.

      Poista
  6. Ihana hajulaukka! Ihan uusi tuttavuus miulle. Tosi kaunis, ja kaikki muutkin ihanuudet kukkapenkissäsi ovat ihania. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Una, hajulaukan kukan kehittymistä on niin hauska seurata, kun se pikkuhiljaa riisuutuu hiipastaan ja paljastaa kukkakasvustonsa.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Sussi, nyt on noiden pionien vuoro kukkia. Pari niistä on jo kukinnassa ehtoopuolella, mutta varsinainen show on vielä edessä. Niissä on kaikenmallisia ja värisiä kukkijoita. Pikkuhiljaa olen noita lisännyt pihaani.

      Poista
  8. Olen huomannut, että sateen jälkeen tuo kitkeminen sujuu kaikista parhaiten, onneksi monet kasvit ovat niin isoja, että peittävät alleen kaikki rikkaruohor, minun ei tarvitse sitä kovin paljoa harrastaa. Oikein kukavaa juhannuksen aikaa sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarppu, sateen jälkeen on todellakin miellyttävää perata kukkapenkkejä. Kaikki irtoaa niin helposti. Meillä on ollut todella kuuma ja sateeton kevät ja vanhasta savipenkistä ei meinaa mikään irrota. Siksi kitkeminenkin on ollut tänä keväänä aika minimissä meilläkin.
      Suloista Juhannusta sinulle!

      Poista
  9. Ne hajulaukat. Yritin kertoa yhdelle kun näytin omani että ovat hajulaukkoja. Ei uskonut. Nyt kyllä näytän sinun blogis, jospa uskoisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Titte, mistä olet saanut hajulaukkoja? Laita sinäkin blogiisi kuva, että voi nähdä ne. Ne ovat aika vekkuleita sipulikasveja.

      Poista
  10. Ihanaa että sait kitkemisapua!
    Kiitos hienosta postauksesta, sinulla on upea puutarha ja piha...

    Oikein hyvää ja kaunista jussia sinulle ja perheellesi, Irene!

    VastaaPoista
  11. Aili, olen niin kiitollinen tuosta avusta. Yksin ei oikein pystykään tuota lampea putsaamaan ja mies ei oikein mielellään tuohon hommaan osallistu. Hänestä se on turaamista, kun ei oikein näytä jälkeä syntyvän. Mutta tuollaisella pelillä jälkeä kyllä syntyy. Hyvä!

    Nautinnollista Juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
  12. Perhoangervo on ihanan vaatimaton mutta herkkä kukkija meidänkin pihallamme.
    Hyvää Juhannusta!

    VastaaPoista