Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Tulppaaneissa turvallaan


"Tulppaaneissa turvallaan iloinen Andersson" lauloi mieheni nuorena, kun minä lauloin " Tulppaaneita tulvillaan on iloinen Amsterdam". Tämä laulu nyt tuli mieleeni, kun kuljen puutarhassa. Tulppaaniaika on parhaimmillaan. Muutenkin on mahtava päivä, kun aurinko paistaa ja saan olla ihan koko päivän puutarhahommissa.


Aamupäivällä putsasin 'dramaattisen penkin' esiin vuohenputkista ja kierrosta. Kierto on meillä luonnonvarainen ja järkyttävä kasvi, koska se kiipeilee muita pitkin ja kuristaa mennessään.
Kuvassa on muuten tuota kerrottua vaaleankeltaista Veronaa. Se on yksi suosikeistani. Iltapäivällä on ohjelmassa jälleen yhden uuden kukkapenkin perustaminen.


Veronien edessä alapihalla kasvaa pikkuisia Italian tulppaaneja.


Olen täysin hullaantunut 'Professor Röntgen' -papukaijatulppaanien väreihin. Oranssin ja vaaleanpunaisen liitto vie jalat altani.


Samoja värisävyjä on korkeissa yksinkertaisissa 'Dordogne' -tulppaaneissa ylätalon itäseinustalta. Niiden kukat eivät ole vielä ihan auenneet.


Papukaijatulppaaneissa on muitakin upeita värisävyjä. Pinkin ystäville on 'Silver Parrot'-lajike.


Metsässä kukkivat 'Candy Club'- tulppaanit. Samassa varressa on useampia kukkia.


Laskin, että tästä tulppaanin varresta nousee seitsemän kukintoa.


Norjan angervojen edustan liljakukkaiset 'Marilynit' ovat saaneet nuppunsa auki.


Leikkimökin nurkalla ovat avautuneet valkoiset kerrotut 'Mount Tacomat'.


Kyllä ne ovatkin puhtaan valkeita.


Yläpihan kukkapenkin laitamilta löytyy pieniä 'Pepparment Stickejä'.


Rannassa kasvaa ripsureunatulppaaneja kevätvuohenjuurien välissä.
Huikeita tulppaanipäiviä kaikille!

29 kommenttia:

  1. Mä en kestä!!! Mahtavaa kukintaa! Oi, oi! Täshä menöö aiva sanattomaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, no, älä nyt ihan sanattomaksi heittäydy!

      Poista
  2. Melkoinen määrä hienoja tulppaaneja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, näistä suurin osa on viime syksynä istutettuja.

      Poista
  3. Hienoa, ihania, mahtavia ja vaikka mitä! Sanat loppuvat!!!
    Tulppaaneja on siis muuallakin kuin Amsterdamissa..;))
    Kaunista ja lämmintä viikkoa sinulle, Irene & co! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, tulppaanit ovat matkanneet meille Amsterdamista - tai no, ainakin Hollannista.
      Aurinkoa viikkoosi!

      Poista
  4. Voi mahtavuus, mitä tulpaaneja !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KesäKukka, paljon on erilaisia ja erivärisiä.

      Poista
  5. Cady Club -tulppaanit tekivät vaikutuksen ja ovat kuin onnennomiian just vaikka metsäpuutarhaan.

    Punaisen ja oranssin liitto on aliarvostettu ja väärinymmärretty: Se on lumoava!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Candy Clubit sopivat hyvin tuonne aidan viereen. Nyt noihin vaaleisiin tulppaaneihin alkaa ilmestyä punaisia värejä. Ne ovat aika hauskoja lajikkeita.
      Vaaleanpunainen ja oranssi on yhdistelmä, johon en ole kyllästynyt nyt jo muutamaan vuoteen.

      Poista
  6. Oi oi oi miten ihanaa! Ei yhtään ihme, että olet turvallasi tulppaanipusikossa :-D
    Teillähän pääsee sitä paitsi Euroopanympärysmatkalle: Veronaan, Dordogneen, Italiaan... Aivan ihania väriyhdistelmiä, voi mahoton miten kaunista! Keltaiset ja purppuraiset ja pinkit, ja särkynytsydänkin siellä kukkii samalla, apua miten kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, ihan tässä saa hyvää jumppaa. kun konttaa ja kyykistelee pitkin pihaa.
      Ei tarvitse nyt matkustaa Etelä-Eurooppaan, kun täällä on tuontituliaisia.
      Niin, täältä löytyy myös tuota "rakastamaasi" pinkkiä.

      Poista
  7. Ihan sanattomaksi vetää täälläkin. Todella ihania tulppaaneja! Paljon vähemmällä täällä mennään ja kukkimista vielä odotellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina, sinulla on tulppaanijuhlat vielä edessäpäin!

      Poista
  8. Voi ihanuutta! Lumoavan näköistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, puutarhassa on juuri nyt niin lumoavan suloista.

      Poista
  9. Oi voi! Ihan olen minäkin turvallani nenä ruudussa. Pistääpä huokaisemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, turvallaan tässä onkin sitten meitä enemmänkin!
      Harmi ettei tänä vuonna ole täällä lakkiaisia. Ympäristö on juuri nyt kauneimmillaan.

      Poista
  10. Upeaa tulppaanien loistoa! Tuo vaaleankeltainen Verona on aivan ihastuttava. Täytyy laittaa muistiin, jospa vaikka ensi syksynä sitä jostakin löytyisi omallekin pihalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konnadonna, Verona on ihastuttava. Se on niin kauniin haalean keltainen, että sopii moneen paikkaan ja lisäksi se on kerrottu.

      Poista
  11. Ihania! Taas monta sellaista lajiketta, jota tekisi mieli kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saraheinä, tuo eri lajikkeiden kokeilu onkin juuri niin hauskaa. Mutta sitten noista kyllä nousee muutamia kestosuosikkeja, joita vaan on joka syksy hankittava vähän lisää.

      Poista
  12. Mahtavia! Tulppaanit ovat ehdoton kevään kukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, tulppaani on ehdoton kevätkukka ja suosittelen sitä vähintäänkin kaikille niille, joilla juhlitaan toukokuun lopussa koulun tai opiskelujen päättymistä.

      Poista
  13. Kauniinta ja värit tulevat näin keväänvihreän aikaan hienosti esille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, nuo värit suorastaan loistavat. Nautin väristä tuon pitkän pimeän kauden jälkeen.

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Pirjo, täällä ei välttämättä juhlita missään tyylikkäissä väreissä vaan nimenomaan runsaissa väreissä.

      Poista