Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


tiistai 5. toukokuuta 2015

Olen sekaisin toukokuusta...


Rusokirsikan oksat ovat kasvaneet alataloon kiinni. Talon lämpöisellä seinustalla ensimmäiset kukat ovat avautuneet. Menin aivan sekaisin, kun näin tämän näyn ikkunasta. Säntäsin ulos vähissä vaatteissa kameran kanssa. Vihdoinkin tämä puu alkaa oikeasti kukkia. Siinä on aiemmin ollut muutama kukka siellä täällä. Nyt se on täynnä nuppuja. Olen sekaisin kirsikasta!


Kun puu on avannut kaikki nuppunsa, kuvaan sitä alhaalta ja ylhäältä, molemmilta sivuilta ja ... mistä vielä? Se ei kuitenkaan kestä kiipeämistä.


Rusokirsikan takana kasvaa maailman kaunein, ikivanha  talviomenapuu. Talviompun alle on muodostunut ihan itsekseen pari kasvustoa - mukulaleinikki ja käenrieska.


Kasvustot suurenevat joka vuosi. Niiden väliin voisikin istuttaa syksyllä muutaman pikkusipulin, joka kukkii samaan aikaan. Mitäs ehdotatte?


Nämäkin muuten sopisivat! Tämä on kääpiötulppaani Polychroma, jonka varresta kasvaa useampi kukka. Nämä pikkusulottaret istutin viime syksynä alatalon eduspenkkiin.


Niiden terälehdissä on hentoa raidoitusta. Niitä katselee mielellään myös suppuisina pilvisinä päivinä.


Vaaleanpunainen koiranhammas 'Rose Queen' on saanut nuppunsa auki savusaunalla.


Dramaattiseen penkkiin olen istuttanut 'White Beautya' ja keltaista 'Kondoa'. Tämä on siis jompaa kumpaa. Se paljastuu minulle vasta, kun nuput aukeavat. Ennestään minulla on toisessa paikassa havujen juurella keltaista 'Pagodaa', joka on jaksanut kukkia monta vuotta huonosta hoidosta huolimatta.
Koiranhampaat ovat noita harvoja pikkusipuleita, jotka kiitettävästi viihtyvät varjoisissa kukkapenkeissä.


Ruusupenkin aurinkoisessa kukkapenkissä myös purppurat 'Woodstockit' ovat vihdoinkin avautuneet ja tuoksuvat voimakkaasti. Varjoisimmissa kukkapenkeissä ne vasta vasta nupustavat.


Narsisseista osa jo juhlii. Ylätalon itäseinustalla on lämmin paikka.  'Broadway Starit ' ovat aika vekkulin näköisiä.


Navetan rinteen pengerrys vaan jatkuu. Mies rakensi viikonloppuna sinne muutaman portaankin. Rinteeseen on istutettu useampi karviaismarjapensas. Eilen illalla selailin Saila Roution "Kukkia sipuleista" -kirjaa. Kuinkas ollakaan, siellä oli piirros karviaispensaan juurelle istutetuista pikkusipuleista. Saa nähdä, miltä tämäkin rinne näyttää jo ensi keväänä!

26 kommenttia:

  1. On siälä jo kesäästä. Kyllä sitä ittekki menis kirsikasta sekaasin, helaposti...Pätevännäkööset portahat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, täällä on jo tosi kesäästä. Nurmi viheriöi ja kasuaa kovaa kyytiä. Selvittihin hyvin jo tuoasta kylymästä vapuusta.

      Poista
  2. Te olette oikea tehokaksikko! Rappuja ja istutuksia syntyy.
    Voi hyvänen aika, mikä ihana ja aikainen kirsikkayllätys! Täällä saarella ei vielä mikään kirsikka kuki, mutta täällä ei taidakaan kellään olla rusokirsikkaa - se olisi kaikkein aikaisin.
    Koiranhampaatkin on mulla hieman jäljessä, näyttää kylläkin siltä, että vain 'Pagoda' kukkii tänäkin vuonna. Muttä kyllä tässä vielä ehtii, kaikkein varjoisimman paikan rusokoiranhampaan lehdet vasta pilkistivät maasta pari päivää sitten.
    Olisiko posliinihyasintti kiva mukulaleinikkien ja käesrieskojen seuraan? Se viihtyy monenlaisilla kasvupaikoilla ja leviää kivasti pikku hiljaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, täällä ollaan aika lämpöisissä olosuhteissa. Toki varjopenkeissä on vielä aika hiljaista. Rusokirsikka on tosi lämpöisellä paikalla. Se nyt näköjään aloittaa kirsikoiden hanamin. Posliinihyasintti sopii kyllä kivasti noiden keltaisten kaveriksi. Sitä voisin sinne istuttaakin syksyllä.

      Poista
  3. Nyt jo rusokirsikka kukassa! Onpa se kaunis.
    Tykästyin myös noihin kääpiötulppaaneihin. Omalla pihallani kasvaa niin vähän sipulikukkia, että näin keväisin ihan harmittaa.
    Lahdessa näin rautatieaseman lähellä jyrkälle kalliopenkereelle istutettuna posliinihyasinttia ja pieniä narsisseja (olisko olleet tasetteja). Ihan hauskan näköinen yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, rusokirsikka on niin lämpöisellä paikalla, että se ehtii jo kukkaan. Muissa kirsikoissa ei vielä kukkia näy läheskään.
      Sipulikukat ovat tosi helppohoitoisia ja ne palkitsevat tuhatkertaisesti aikaisin keväällä - suosittelen!
      Posliinihyasintti ja tasetti on suloinen yhdistelmä.

      Poista
  4. Menisin minäkin sekaisin kirsikankukista! Ja kaikki muutkin kevätkukat, ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina, koko kevät hullaannuttaa täysin. Tämä valon, värien, tuoksujen ja lintujen äänien määrä humalluttaa. Ihanaa!!

      Poista
  5. Toukokuun olemukseen kuuluu ehdottomasti se, että aika ajoin mennään sekaisin :) Kasvun voima on niin energistä ja kaikki kauneus yhtäkkiä ympärillä! Kauanko rusokirsikkasi on ollut kasvupaikallaan? Hyvä valinta tuo lämmin seinusta, kukkii aikaisin ja saa muutenkin suojaa. Ja jos näet sen vielä ikkunasta, voi onnea! Meidän eturinteessä kasvoi aikanaan kaksi vanhaa omenapuuta ja niiden kukkiessa taloon tulvi uskomaton määrä valoa ikkunoista. Toinen kaatui sittemmin talvimyrskyssä, toinen sai siipeensä liian lähellä taloa kasvaneen koivun kaadossa. Istutimme tilalle tammen ja magnolian. Täytynee rusokirsikka hankkia. On se niin ihana. Syysväreissäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rautaharakka, jos nyt oikein lasken, niin kahdeksan vuotta tuo rusokirsikka on tuossa talon kulmalla kasvanut. Sohvalta sisätiloista on suora näköyhteys kirsikalle. Ei huono maisema! Ja vanha talviomppu on myös maisemassa.
      Onko magnoliasi kukkinut? Omani eivät ole vieläkään.
      Ihailin aikoinaan Espoossa asuessamme yhden naapurin komeaa rusokirsikkaa joka kevät ja silloin päätin sen joskus hankkia itsellenikin.

      Poista
  6. Minä laittaisin scillaa käenrieskan kaveriksi. Sininen ja keltainen on hyvä yhdessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, scilla sopii hyvin. Ja se leviää myös sukkelaan. Voisin laittaa sekä scillaa että posliisinyasintteja.

      Poista
  7. Upeasti siellä näyttää kukkivan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, kukkii täällä upeasti; samoin varmasti sinun puutarhassasikin.

      Poista
  8. Kyllä tässä menee sekaisin yksi blogisi lukijakin, huh huh mitä kauneutta<3<3 Omaankin rusokirsikkaan odottelen joskus tulevaksi enemmän kuin viisi kukkaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, muutaman vuoden noita kukkia saa laskea yhden käden sormilla, mutta sitten jonakin keväänä tilanne repeää. Meillä odoteltiin kahdeksan vuotta. Mutta aiemmin en sitä yhtään lannoittanut. Nyt viskoin sille sekä hevosenkakkia että takan tuhkia.

      Poista
  9. Ihana kirsikka, mutta mulle tuli hyvä mieli myös tosta käenrieskasta. Niitä näkee enää niin harvoin ja tuntuu, että lapsuudessa ei oikein muita kukkia ollut olemassakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annukka, hauskaa, miten nuo lapsuudenkukat säilyvät niin raikkaina ja rakkaina muistoina. Käenrieskat eivät kuuluuneet omiin lapsuudenkukkiini. Omani olivat valkovuokkoja.

      Poista
  10. Ei ihme, jos menet sekaisin, niin upea on rusokirsikkasi! Viehättäviä myös nuo valkoiset kääpiötulppaanit!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KesäKukka, rusokirsikka on tällä hetkellä koko tontin katseiden kohde. Nuo valkeat kääpiötulppaanit ovat myös suloisia. On kiva kokeilla joka syksy jotakin uutta pikkusipulia.

      Poista
  11. Upea postaus, kiitos Irene! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, kiitos kehuistasi!
      Aurinkoista viikonloppua sinulle ja perheellesi!

      Poista
  12. Ihana herkännäköinen kirsikka! Ei ihme, että menet sekaisin :) Muutenkin ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saraheinä, rusokirsikkaa olen ihaillut jo aikoinaan Espoossa asuessani joka kevät naapurin pihalla. Se yksilö oli valtavan suuri ja aivan täynnä vaaleanpunaisia kukkia joka kevät.

      Poista
  13. Minä sekosin jo katsellessani tätä kukkaloistoa ja ihanuutta, mitä sinulla on puutarhassasi.
    Pengerrys ja portaat ihastuttavat minua myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aimarii, täällä saamme jo nauttia kukkaloistosta. Ei sinullakaan enää kovin kauaa mene. Lumi sulaa siellä jo varmasti kovaa kyytiä.

      Poista