Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


torstai 9. heinäkuuta 2015

Alapihalla


Huomasin etten ole ottanut juurikaan yleiskuvia pihalta. Nyt korjaan tilanteen. Tässä kuva alapihalta otettuna. Ylätalon ikkuna pilkistää kuvassa. Edessä on pyöreä pionipenkki, jossa kasvaa akileijojen lisäksi myös neilikkaruusu. Loppukesästä penkin valloittavat puuliljat.


Pionipenkissä kasvaa valkoisia ja vaaleanpunaisia pioneja. Runsaimmin näistä kukkii joka vuosi  valkoinen 'Duchesse de Nemours'. Se tuoksuu myös suloisesti.


Alalammen laidassa kasvaa mantsurian jalopähkinä. Sen kasvutapa on leveä. Tuntuu siltä, että se kasvaa vaan leveyssuunnassa toisin kuin kapeana pituutta hakeva japanin siipipähkinä sen vieressä. En ymmärtänyt jättää mantsurialaiselle tarpeeksi tilaa. Kaadan terijoen salavan sen toiselta puolelta jossakin vaiheessa. Lampi ei näy kuvassa. Saniaiset ovat lammen tällä reunalla ja ruttojuuret vastarannalla. Pellon valkea vuohenputkikasvusto näkyy kuvan yläosassa.


Alatalon terassilla on kutsuvasti aurinkotuoli, jota testasin viime viikonloppuna. En ole enää ihan kalpea. Pehmustetta siinä on turha pitää, koska koko ajan sataa. No nyt tuolissa näyttää sojottavan puutarhasakset. Niitä tarvitaan heinäkuussa.

Aurinkotuolin takana olevassa kukkapenkissä ovat harjaneilikat avautuneet. Olen itse kasvattanut ne siemenistä ystävän pyynnöstä. Harjaneilikat ovat monelle nostalgiakasveja. Itselläni ei ole mitään kokemusta harjaneilikoista aiemmin. Luulin niitä lyhyiksi kasveiksi ja istutin ne penkin etureunaan. Yllätyksekseni ne ovat lykännet pituutta koko kesän ja ovat sellaisia keskikokoisia perennoja, tai oikeasti ne ovat kaksivuotisia. Viime kesänä ne kehittivät lehtiruusukken ja nyt ne ovat vihdoinkin auenneet kolmessa kukkapenkissäni. Ajattelin leikata muutamasta kukat viimeistään elokuussa, josko ne kukkisivat vielä ensi vuonnakin. Osan voisi antaa siementää sitten ihan itsekseen. Sittenhän ne olisivat melkeinpä perennoja.


Pikkuruinen kaunokainen, jonka hankin jo keväällä navetan rinteeseen, on juurtunut hyvin ja lisää vaan kukkiaan. Sen yläpuolella kasvava luonnon matara on taipunut kauniisti sen ympärille. Tarkkasilmäinen pani merkille, että aurinkotuolin takana oleva kukkapenkki tursuaa mataraa. Tänä vuonna se on innostunut kasvamaan ja kukkimaan useammassakin paikassa, enkä ole halunnut sitä kitkeä pois. Mielestäni se on keveä ja kaunis luonnonkasvi ja sopii ihan hyvin kukkapenkkeihinkin.


Kaunokaisen takana karviainen kasvattaa marjojaan. Näitä supikoirat eivät ole vielä löytäneet. Karviaiset ovat niiden herkkua. Jos puskastasi häviävät karviaiset yön aikana, älä syytä naapuriasi. Todennäköisesti supit ovat olleet asialla.

18 kommenttia:

  1. Meillä joku syö karviaiset yöaikaan joka vuosi. Olen ajatellut että syy on rastaat, mutta saattaapa olla supikin, sellaienen yritti asettua vuosi sitten aitan alle talvea viettämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, veikkaan kyllä supikoiraa. Vaikka tiedän, että rastaatkin noita syövät. Ne ovat asialla useimmiten päiväsaikaan.

      Poista
  2. Kaunista, meidän pähkinäpuu kasvaa...

    VastaaPoista
  3. Nuata yleiskuvia oon kaivannukki. Ihania! Oon joskus ennemmi kahalannu sunki plokin läpi, mutta ei niitä nii muista. Ny kesällä ei kerkiä kauhiasti syventyä.... talavella sitte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, huomaan, että otan yleiskuvia yleensä keväällä. Silloin nimittäin jotakin näkeekin. Kesällä sitten lähes kaikki kasvaa umpeen, eikä oikein saa enää selvää. Kaikki on vaan yhtä vihermössöä.

      Poista
  4. Matara on tosi kiva kasvi. Olen antanut sen olla rauhassa omassa puutarhassani ja sitä on jo pikkuinen pläntti omenapuun varjossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, kiva, että joku muukin on mataraan tykästynyt. Muutenkin pidän aika lailla ihan tavallisista luonnonkasveista.

      Poista
  5. Voi kuinka kaunista siellä on! Kuuroja ropistaa yli tasaiseen tahtiin, mutta onneksi väliin mahtuu myös poutaa ja ihan lämmintäkin on oikeastaan ollut sitten helteiden jälkeenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, vuoroin sataa ja paistaa. Sitä tahtia tässä on menty. Kunhan ei oikein kylmäksi ilmat menisi. En nyt ihan kovista helteistäkään enää niin pidä.

      Poista
  6. Kauniita kuvia! Mutta pionit ova tmun mielestä parhaimpia!
    Meilläkin tumman-ja vaaleanpunaiset pionit kukkivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina, pionit ovat ihan puutarhan aatelia. Ne vaan kukkivat niin lyhyen ajan. Mutta niiden lehdistö on ihan raikkaan näköinen kuitenkin onneksi.

      Poista
  7. Todella kaunista! Minustakin luonnonkukat sopivat hyvin muiden kukkien joukkoon. Matara myös kukkii pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, arvasin, että sinä olet myös luonnonkukkien ystävä.

      Poista
  8. Kauniita näkymiä, kokonaiskuvia on aina niin mielenkiintoista katsella! pionien aika on nyt ja jostain kumman syystä aina silloin sataa.

    VastaaPoista