Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


torstai 30. heinäkuuta 2015

Kuukauden puutarhakuva

Heinäkuun loppu alkaa häämöttää ja nyt on aika kuukauden puutarhakuvalle. Olen sitoutunut tekemään sen jokaisen kuukauden viimeisenä viikkona vuoden ajan. Tuntuu siltä, että poden rimakauhua tämän tehtävän edessä. Mistä voin löytää yhden hyvän kuvan, joka kuvaa parhaiten käsillä olevaa kuukautta. Koska se tuntuu nyt niin hankalalta, päätin tehdä yhden sikermän kuvia.
Olkaa hyvät!

                         

13 kommenttia:

  1. Vaikeaahan sitä on saada yhteen kuvaan mahtumaan kokonaista heinäkuuta, jonka aikana tapahtuu niin valtavasti - ainakin puutarhassa. Kuvakimarasi onnistuu siinä hienosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, juurikin niin, heinäkuun kuva ei voi olla mielestäni puutarhablogissa hernepenkistä. Muistelen, että lokakuun kuvana oli lehtikaali. No, joka tapauksessa kohta on vuosi täynnä tätäkin touhua.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Pirjo, kiitos vaan, jos siitä pidät. Ainakin siinä on useampi pikkukuva.

      Poista
  3. Hieno sarja! Todentotta, eipä noista sitä yhtä parasta voi valita, kaikki niin ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, ymmärrät hyvin tämän heinäkuisen valinnan vaikeuden. Marraskuussa valitseminen on paljon helpompaa.

      Poista
  4. Oikein onnistunut kooste, jossa kaunis alakuva kokoaa kaiken yhteen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, alakuvasta tulikin yllättäen vaaleanpunainen. Hiekoissa on todellakin eroja. Olemme tilanneet pihaan punaista eikä suinkaan harmaata soraa. Ei tuota nyt niin arjessa huomaa, mutta kuvassa se tulee selvästi näkyviin.

      Poista
  5. Ihana kuvasikermä! Samaa vaikeutta itsekin podin, niinpä osallistumiseni kuukauden puutarhakuvaan taisi jäädä vain yhteen kertaan :-D
    Hurmaava pensasmagnolian kukka (jos se on se)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, tässä siis ilmeinen syy, miksi kuukauden puutarhakuva ei oikein ole saavuttanut pidempää innostusta. Itse en yleensä pohdi paljoakaan, vaan alan tekemään ja huomaan opit vasta matkan varrella.
      Sinä tunnistit pensasmagnoliani - kiva! Hankin sen keväällä ja nyt siinä on kukka - ihanaa!

      Poista
  6. Hyvinhän noita kauniita kuvia on löytynyt..:) Edellisessä postuksessa pieni pulloposki on♥♥

    VastaaPoista
  7. Hieno sikermä, joka kuvaa hyvin tämän vuoden heinäkuuta!

    VastaaPoista
  8. Kaikki kuvasi ovat ihanuuksia! =) ♥

    VastaaPoista