Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


torstai 4. helmikuuta 2016

Päivä pitenee


Joka päivä ollaan lähempänä kevättä.


Kuvittelin jo pääseväni puutarhatöihin, mutta sitten satoi taas lisää lunta.


Hyvin palvellut joulukuusi pääsi terassille lintujen ruokapuuksi.


Leivoin linnuille kiekkoja, jossa on auringonkukansiemeniä, pähkinöitä ja muuta nokittavaa. Kookosrasva pitää kiekot kasassa. Kovien pakkasten ajan linnut pysyttelivät metsissä. Vasta ilmojen lämmettyä, ne ovat hakeutuneet pihaan.


Siemenkuvastoja on kolahdellut meidänkin postilaatikkoon. Vannoin, etten juurikaan kasvattele tänä keväänä itse mitään. Mutta enää en olekaan niin varma asiasta.


Kuppi teetä ja Runebergin torttu ja se siemenkuvasto.
Josko ihan jotakin pientä voisi sittenkin pyytää tulemaan. Ehkä se kevät tulee sitten vähän ripeämmin.

18 kommenttia:

  1. Siemenkuvastoa selaillessa ei voi välttää innostumista :)Minä yritän pitäytyä tällä kertaa suoraan maahan kylvettävissä ja lyhyttä esikasvatusta vaativissa kasveissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saraheinä, ihanaa haaveilla kaikista noista suloisista kukista, joita voisi kylvää. Mutta toisaalta taas tiedän, että monen kuukauden siemenvauvojen paimentaminen ja kylvöastoiden siirtely käy työstä varsinkin, kun saatan olla helsingissä muissa vauvanhoitotehtävissä yön ylitse, taimien selvitymisen riski kasvaa.

      Poista
  2. Kiva postaus, kauniit kuvat. Kyllä siementen kylväminen tuo kevättä askeleen verran lähemmäksi! Blogissani on arvonta, jossa on palkintoina mielenkiintoisia puutarhakirjoja. Käyhän kurkkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, siementen kylväminen on tosi mukavaa, mutta se jälkihoito on jo piirun verran vaativampaa.
      Juu, käyn kurkkimassa!

      Poista
  3. Kevättä on kyllä mukavampi odotella siemenpusseja hypistellen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, mitäs jos huokailisi siemenluettoloja ja hypistelisi noita ylivuotisia siemenpusseja!

      Poista
  4. Valon lisääntyminen näkyy jo erinomaisesti.
    Tänään tuli Kauppilan mainos ja se vasta sai kevätajatukset rullaamaan. Täytyy varmaan piilottaa kaikki luettelot, sillä minäkin olen ajatellut pysyä maltillisena siemenkylvöjen suhteen tänä keväänä.
    Kaunis tuo oikeaan sivupalkkiin laittamasi pihlajanmarjakuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, hain juuri Kauppilan luettelon edellisten jatkoksi postilaatikolta.
      Vielä ajattelin jonkin aikaa fiilistellä ennenkuin teen lopullisia päätöksiä.
      Olen itse aivan hulluna tuohon laavapihlajaan.

      Poista
  5. Kai sitä ny muutaman pussin voi, eihän se kevät muuten tuu. Mäki meinaan kokeella jotaki muutaki, kelloköynnöksen lisäksi, vaikkei hyviä kokemuksia ookkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, muutaman pussin voi aina kylvää. Mutta minulla on taipumus innostua liikaa. Osa ei koskaan idä, mutta suurin osa kuitenkin. Sitten taimivaiheesta kukkapenkkiin on kyllä pitkä matka ja moni uupuu reitin varrelle.

      Poista
  6. Minulle on nyt käynyt niin, etten ole vielä yhdestäkään suomalaisesta siemenkuvastosta saanut innostusta:( Olen kait siirtynyt hörhöydessäni uudelle tasolle, pitäisi aina vain saada erikoisempia ja erikoisempia kasveja kokeiluun :) Minulla jää nyt tänä vuonna tortut syömättä, olen ollut jo joulusta asti kerkkulakossa ja ihan ihmeissäni, miten olen pystynyt moiseen?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, sinä sitten erikoistut harvinaisiin kasveihin. Niitä kannattaa kasvattaa, mistä itse innostuu. Minä kyllä pahus vieköön innostun molemmista. Ja innostun vielä noista Runebergin tortuistakin ihan liikaa. Jo viikon ajan niitä on tullut syötyä. Onnea sinun karkkilakkoosi - toivon, että se pitää pitkään!

      Poista
  7. Minulta jo mopo karkasi siemenluetteloa selatessa ja tilausta tehdessä, D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, vai kävi sinulle nyt noin hassusti! Tuntien puutarhasi, ihmettelen, mihin aiot saada ne kasvit sitten mahtumaan.

      Poista
  8. Valo piristää ja linnut tyytyväisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, ihanasti on aurinko paistanut tänäänkin.
      Linnut hyppivät pitkin terassia - kiva katsella!

      Poista
  9. Täällä tulee tällä hetkellä lunta niin ettei eteensä tahtonut nähdä, kun kaupasta tultiin, mutta onneksi päivät ovat jo pidentyneet..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, ihan yllättäen meilläkin alkoi sataa lunta oikein kovasti, mutta onneksi se puuska ei kestänyt kovin kauaa. Aurinko on kuitenkin samalla paistanut.

      Poista