Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


lauantai 19. maaliskuuta 2016

Kevätretki ja virpovitsoja


Mitä ihanin auringonpaiste olikaan tänään. Sisätiloissa ei tällaisena päivänä paljonkaan viihdytty. Pikkuvieras ilmoitti, että nyt lähdetään kevätretkelle. Vaaleanpunaiseen kassiin pakattiin munia ja tipuja, joku kirjakin.


Ai niin, pitihän pikku leppis ja pupu ottaa mukaan. Mamma siten kantoi mustikat ja granaattiomenansiemenet. Ne muuten maistuu hyvältä yhdessä.


Leikkimökissä talvehtineeseen kukkamaljakkoon kerättiin jotakin vihreää. Metsästä kerättiin puolukanvarpuja. Isän tuoma teteruukku pääsi myös mukaan. Se koristeltiin vielä varmuuden vuoksi ihanalla leillä. Kun kaikki koristelut oli tehty ja muutama suklaamuna syöty, tehtiin kevätsiivous sisätiloihin. Kun ampiaisenpesä pantiin merkille, päätettiin viettää aikaa terassin puolella.


Välillä autettiin isää puuntekopaikalla.


Pajunkissoja löytyi altaan reunalta.


Piti varoa ettei valu reunaa pitkin altaaseen. Siellä on aikamoista jäätikköä.


Monta vitsaa valmistui alatalon lattialla. Yksi vitsa jäi meillekin. Muutama pikkumuna oli vielä antaa palkaksi virpojalle.

21 kommenttia:

  1. Voi miten nättinä on virpoja! Ja hieno sääkin teillä on ollut. Täällä oli tänään pilvinen päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, neitivirpojalla vaihtuu vaatteet ja korut tunnin välein. Tässä kohtaa on ne "balettituntivaatteet".
      Perjantai oli meillä pilvinen, mutta tänään sää mitä mainioin.

      Poista
  2. Ihana virpoja ja keväisiä kuvia!
    Meillä virvotaan vasta viikon kuluttua, kun trullit ovat liikkeellä. Samoin kokkoja sytytellään lauantai-iltana, mutta eipä ole viime vuosina tullut lähdettyä niitä katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina, just puhuttiin, mitens siellä Pohjanmaalla vietetään pääsiäistä. Sanoin, että trullit on liikkeellä Pääsiäisenä, kun poltetaan kokkoja.

      Poista
  3. Ihana pieni virpoja!
    Lasten kanssa touhutessa voi päästää oman sisäisen lapsensa valloilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, näin just on. Mamma nauttii nyt kaikista leikeistä, mitä ei ehtinyt omien lasten kanssa.

      Poista
  4. Mäntylän mummi, todella neiti Kevät kävi meillä ja aurinkokin pani parastaan!

    VastaaPoista
  5. Teillä on jo nii pääsiäästä, ihana pikkutrulliki ja ihana kevääne paiste.

    VastaaPoista
  6. Navettapiika, niin on pääsiäistä meillä. Täällä käydään virpomassa Palmusunnuntaina. Siellä ne trullit liikkuu vasta viikon päästä.

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Leena, niin on - rinsessa-leikkejä leikitään päivittäin.

      Poista
  8. Niin herttainen pieni virpojaprinsessa! Nuo retket ovat niin kohokohtia niin pienelle tyttöselle kuin mammallekin, uskon! Virpojia täällä odottelen, isäntä meni puuhommiin :D

    Aurinkoista palmusunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, muistan itse omasta lapsuudesta nuo jännittävät virpomispäivät. Mamma saa aina välillä osallistua näihin tärkeisiin tapahtumiin. Teilläkin ovat siis puuhommat ykköslistalla tällä hetkellä.
      Meillä sataa nyt lunta sakeana - harmillista!

      Poista
  9. Meillä kävi jo ensimmäiset virpojat ovella....niin hienosti oli tyttöset naamioitu..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, teilläkin on nyt sitten virpovitsoja. Pukeutuminen on lapsille niin jännittävää. Monet vanhemmat ovat oikein mestareita noissa naamiointihommissa.

      Poista
  10. Voi mikä ihana pääsiäisprinsessa on ollut vieraanasi <3 Ihanan puuhakas päivä ja virpojan vitsat sekä somat pikku pääsiäisjutut

    VastaaPoista
  11. Voi tuota prinsessaa, ihanassa iässä. kaikki on niin kivaa siilloin, ja niin kauniina virpojanakin siinä.
    Kaapissa odottaa suklaamunia ensi launantain virpojia.
    Hyvää pääsiäis viikkoa!

    VastaaPoista
  12. Kurkkaapa lauantai-iltana 26.3 meidän Namibianmatkan tunnelmia AlfaTV:llä klo. 21.30!

    VastaaPoista
  13. Suloinen virpoja ja ihan isänsä (?) näköinen! Sinulla kävikin yksityisvirpoja :) Iloista pääsiäistä ♥

    VastaaPoista
  14. Pääsiäinen on jo mennyt mut ihastuin tähän postaukseen suloisen pikkuvirpojan myötä:) Ihastuttavat kuvat ja tunnelmat ♥

    VastaaPoista