Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


keskiviikko 31. elokuuta 2016

Kesän viimeinen päivä


Tänään on kesän viimeinen päivä. Aurinko paistaa pitkän sateen jälkeen. Syksyn kasvit ovat jo saaneet pääosan puutarhassa. Mustilan hortensiat peittävät pergolan.


Etsin kesän merkkejä puutarhasta. Salkoruusu on loppukesän kukkija. Punaisena se kukkii jaloangervojen keskellä. Jaloangervot ovat jaksaneet kukkia pitkään. Aina vaan uusia tulee kukintavaiheeseen.


Toinen mininiityn salkoruusuista on avannut kukkansa. 'Nigra' pidättelee vielä nuppujaan.


'Dara' -koristeporkkanat kukkivat mininiityllä.


Pidän kovasti tästä yksinkertaisesta koristekasvista. Sen kukinto on kuin koru.


Voisin kuvata näitä koristeporkkanoita vaikka kuinka paljon. Siementaimistani kasvoi ainoastaan neljä lopulliseen kokoonsa. Mutta yhdessä kasvissa on monta kukkavartta. Yksi ei ole edes aloittanut vielä kukintaa.


Onneksi kaikki pikkutaimet eivät kuki samaan aikaan. Niityllä avautuu vielä hattujakin. Oranssin hatun terälehtien takapinnalla on viininpunaista väriä. Tämä on hauska vaihe, kun terälehdet eivät ole vielä täysin auenneet.


Yläpihalla ovat 'Orion' -kurjenpolvet aloittaneet kukinnan uudestaan. Ne kurkkivat pitkänhuiskeina jasmikkeen oksien välistä.


Kaikkein pisimpinä huojuvat auringonkukat viljelylaatikoissa.


Mutta nyt fiilistelyt sikseen ja hommiin. Raulimyrsky kylvi jo omenoita nurmikolle. Ensimmäinen satsi puristamolle - autonperällinen - on saatava laatikoihin.

27 kommenttia:

  1. Joko on kesän viimeinen päivä, eikö saataisi edes hiukan jatkoaikaa, kesä kului siivillä!

    Voi miten kaunis tuo hattu on ja kuinka monta sävyä siitä löytyykään, ihana! Tänä kesänä rakastuin hattuihin! Pihallasi kasvaa kaikkia ihanuuksia hattujen lisäksi ja nuo eläimet, vaikka niistä on varmaan ollut suruakin, uskon!

    Toivottavasti pehmeää valoa riittää ja lämpöä vielä!

    Edelliseen postaukseen!

    Melkein pidätin hengitystä, ettei lammen tyyni pinta värähtäisi, niin kaunista! Väriminttujen vahva lila on niin kaunis! Ilma täynnä odotusta, luonto kulkee ajallaan, tietää koska on aika valmistautua alkavaan viileyteen, luonnon merkkejä täytyisi opetella lisää! Eilen ajelin Raumalta...kurjet ovat jo parvissa...!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, kyllä se syksy on tainnut jo ottaa niskalenkin kesästä. Mutta lämmin syksykään ei ole huono asia. Kunhan meillä vaan riittää aurinkoa. Sateet saisivat minun puolestani jo loppua.
      Minustakin tämä kesä hujahti järjettömän nopeasti. Ne kaikkein lämpöisimmät päivät taisivat olla jo toukokuussa Sitten sitä vaan odotteli, koska se hellejakso nyt alkaa ainaisen sateen ja tuulen keskellä.
      Jos oli kaunista, oli ihanaa hiippailla puutarhassa. Niistä taianomaisista hetkistä todella nautti. Uskon, että nautin vielä syksystäkin.

      Poista
  2. Vielä löytyy runsaasti kukkaloistoa! Jaloangervot ovat kiitollisia kukkijoita. Minun salkoruusuni vei viime talvi, ainoastaan yksi näkyy olevan hengissä, eikä se kuki. Hauska tuo koristeporkkana,onko se korkea?
    Meillä ei taideta omenasatoon hukkua, hyvä kun vähän maistiaisia tulee.
    Mukavia syksypäiviä Vironperälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina, koristeporkkana kasvaa korkeaksi. Ei siitä kuitenkaan ihan metristä kasva.
      Kauniiita ja aurinkoisia päiviä sinne Pohjanmaalle!

      Poista
  3. Kauniisti vielä sinun kukkasi kukkivat. Nyt, kun syyskuusta tulisikin oikein kaunis, jatkaisi vähän kesän tuntua vaikka syksy vähitellen tehtävänsä tekeekin. Luopumisen aika luonnossa alkaa takuuvarmasti syyskuussa,. vähitellen sitä taas paneudutaan sykyn puuhiin, vuodenkiertoa, sitä tää on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, etsimällä etsin vielä noita kesän merkkejä pihastani. Kyllä se voittopuolisesti alkaa olla syksyinen.
      Kesästä luopuminen on niin haikeaa...

      Poista
  4. Siellä on vielä suloisen kesäisiä tunnelmia. Koristeporkkana on mielenkiintoinen, onko se sama kasvi kuin sudenporkkana? Suunnittelen niittyä kasvimaan taakse ja olen kerännyt sitä varten kukkien siemeniä. Maa on vielä muovin alla, jotta nokkonen, vuohenputki, horsma ja muut suuret rikkakasvit häviäisivät ensin alueelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, koristeporkkana ei ole sama kuin sudenporkkana, ammi majus. Olen joskus kokeillut kasvattaa sudenporkkanaa, mutta en ole onnistunut. Saila kasvatti muistaakseni rikkaporkkanaa?? Se näyttää aika lailla samannäköiseltä kuin tuo koristeporkkana, mutta siinä on valkoiset kukat. Se on myös kaunis.
      Sinä suunnittelet niittyä - ihanaa! Olen varma, että Sinun käsissäsi siitä tulee huikean kaunis. Mikä tahansa näistä kolmesta porkkanasta tai vaikka kaikki sopisivat sinne niitylle.

      Poista
  5. Voi miten kauniisti siellä viellä kukkii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, paikoitellen voi löytää pihasta vielä kesän tuntua ja tunnelmaa. Pääasiassa alkaa kuitenkin olla jo syksyistä.

      Poista
  6. Upeasti siellä vielä kukkii! Tänään on ollut ihan kesäinen päivä, vaikka syyskuu alkoikin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, tänään paistaa ihanasti aurinko. Meillä kuitenkin tuulee voimakkaasti. Mutta pääasia, että ei sada. Sitä lajia on saanut tuta tänä kesänä.

      Poista
  7. Kaunista!
    Tuo toinen kuva on erityisen ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo, kiitos!
      Tuossa toisessa kuvassa on paljon punaisia kukkia. Ne kasvavat hyvin tiheästi.

      Poista
  8. Paljon löytyy vielä kaunista puutarhastasi! Koristeporkkanat ovat minustakin todella suloisia. Tänään oli lämmin ja kesäinen päivä, vaikka syyskuu alkoikin. Toivotaan, että sama jatkuu =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenkello, vielä vähän kesäistäkin löytyy. Syyskesä kait on kaunein sana kuvaamaan tätä loppukesää ja syksyn alkua.
      Toivon todella tällaisia päiviä jatkossakin.

      Poista
  9. Niin hienoja ja tunnelmallisia kuvia, että aivan sydän sulaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KesäKukka, kiitos!
      Luulenpa, että näin lämpöisenä päivänä sulaa yhden ja toisenkin sydän.

      Poista
  10. Kukkia viälä riittää :) Hatus on ihanat färit. Syksy aloottettihi sateesis merkiis, mutta ens viikolla pitääs auringon taas paistaa. Toivottavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, onneksi vielä noita vähän riittää. Syyskesän komeimmat eli joriinit ovat meillä nyt vähän hakusessa. Ei ole niin monia kuin aiemmin.

      Poista
  11. Kauniit kukat. Mukavaa puuhastelua omenoiden kanssa. Omista omenista puristettu omenamehu on maailman parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, oma omppumehu on tosi hyvää. Aikoinaan mieheni teki siitä myös viiniä, kun sitä valmistui niin järjettömät määrät. Samoin taisi tehdä mansikastakin, kun oli vielä suuri mansikkamaa. Nyt enää vaan laatikoissa.

      Poista
  12. Komea kukinta sinulla mustilanhortensiassa, minulla ei. Mutta kun myrsky saapui, se kaatoi ison pensasta varjostavan puun, ja päätinkin nyt, että siihen ei uutta puuta istuteta. Kerrankin myrskystä oli jotain hyötyä:) Tosin automme oli silloin ajettu alapuutarhaan ja puu kaatui 3 metrin päähän, mutta sehän oli vain melkein. Outoja sääilmiöitä on alkanut olla...

    Oih, olen yrittänyt salkoruusuja. Täytyy varmaan ostaa seuraavalla kerralla ne taimina:) Kaunista, kaunista♥

    VastaaPoista
  13. Ihailen koristeporkkanan kukintaa, on muuten kaunis ja kuvauksellinen.

    VastaaPoista
  14. Vaikka oli kesän viimeinen päivä, niin kesä sinun putarhassasi on. Kyllä kukkii. P
    Koristeporkkanan kukintoja on varmaan kivaa kuvata, tuli vaan miten itse joskus olen kuvannut tillin kukintoja.

    VastaaPoista