Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Vappuna


Vappuaaton sade on tehnyt ihmeitä. Koivuun on tullut pienen pienet vaalean vihreät lehdet. Ruoho ryöpsähti vihreäksi. Koko maisema on pukeutunut vihreän eri sävyihin. Ja rastaat ovat valloittaneet pihamme. Vappuaattona palokärki lenteli pihapuissamme. Ennen en ole sitä havainnut. Sen sijaan käpytikka on vanha asukas. Telkät laskeutuivat lampeen heti kun pieni railo raottui lammen jäähän. Nyt sinisorsapariskunta on liittynyt seuraan.

Hieman ehdin havainnoida ulkoilmaelämää. Muutoin olen pysytellyt tiiviisti sisätiloissa. Museotalossa olen viettänyt vapunaikani kantaen huonekaluja oikeisiin huoneisiin ja asetellut esineitä takaisin paikoilleen remontin jäljiltä. Olen imuroinut, luutunnut, pölyttänyt, hinkannut ja hangannut. Olen niellyt pölyä ja pärskinyt, niiskuttanut ja niistänyt. Lopussa kiitos seisoo. Kaiken keskeltä hahmottuu vanha tuttu järjestys. Museossa vanha järjestys on aina etu. Ilmassa ei enää leiju pölypilvet. Esineet näkyvät kirkkaana ja selväpiirteisinä. Pesu on tehnyt tehtävänsä. Museon ovat saadaan auki ensi viikolla. Voin itsekin rauhoittua ja mennä saunaan.

6 kommenttia:

  1. Ompas sinulla ollut iso urakka siivoamisessa, mutta lopputulos kyllä varmasti palkitsee:)Mukavaa toujokuuta sinne Vironperään <3

    VastaaPoista
  2. Ja töitä riittää aina;/

    Olisipa kiva käydä joskus Vironperällä, mutta se on aika kaukana<3

    Kiitos esittelyistä, Irene, hauskaa kesää sinulle
    ja paljon työniloa<3

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla, että siellä on noin paljon lintuja:)

    Olet kyllä tehnyt ison siivousurakan. Minunkin pitäisi tehdä kotona niin monenmoista siivouspuuhaa...

    VastaaPoista
  4. Mammelille suloista toukokuuta!

    Aili-mummo, työ ei tekemällä lopu, mutta joskus helpottaa oloa. Voit aina tehdä kesäretken vähän kauemmaksikin!

    Sussi, museotalon siivous on pakko tehdä ajallaan. Muista siivouksista on sitten helpompi laistaa.

    VastaaPoista
  5. Mulla on samat siivousoperaatiot edessä ensi viikolla, tällä viikolla saadaan laatat seiniin ja lattiaan ja siitä sitten pärhtää meikäläisen lomat päälle.:) hih.hih...
    Ensin sisätilat kuntoon ja sen jälkeen ulostaudutaan. ONNEKSI tuli syksyllä tehtyä perusteellinen siivous pihalla, keväällä säästyy aikaa moiselta. Mulla on niin lämmin etelä-länsi piha, että siell on tosi paljon jo kukkia aluillan, vähän harmittelen, kun on niin kylmiä öitä ollut, pionitkin on jo tosi isoilla aluilla, mutta ne tuntuvat olevan tosi kestäviä.

    Reipasta siivousviikkoa ja aurinkoa päiviisi!

    VastaaPoista
  6. No, huh! Melkoista siivoamista. Itsekin kyllä välillä mietin viikonloppujen mielekkyytä,kun siivoaa kahdessa päässä. Vahteluahan se on tietysti sekin!

    VastaaPoista