Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Vierailulla Linnan marjatilalla


On mukavaa kuulua yhdistyksiin. Suomi on erilaisten yhdistysten luvattu maa. Yhdistyksen jäsenenä pääsee sellaisiin paikkoihin, mihin ei muuten pääse tai tule lähdetyksi. Tänään olin Lohjan seudun lähiruokayhdistyksen mukana Linnan marjatilalla.
Tilalla on aikoinaan viljelty mansikkaa, mutta nyttemmin siellä on siirrrytty viljelemään saskatoonia.


Saskatoon (Amelanchier alnifolia) kuuluu tuomipihlajien sukuun ja se on kotoisin Pohjois-Amerikan preerioilta. Kukinnan huippu osui viime viikolle. Muutamia pensaita oli vielä kukassa. Se on itsepölytteinen, joten ei huolta, vaikka pörriäisiä ei vielä olisikaan juuri liikkeellä.


Sinisiä marjoja aloitetaan poimimaan heinäkuun yhdentenätoista päivänä ja keruuta kestää noin kolme viikkoa. Tilalle pääsee myös itse poimimaan näitä terveellisiä supermarjoja, kun varmistaa puhelinsoitolla isännältä, että kyseiselle päivälle on vielä jätetty marjoja pensaisiin odottamaan noutajaa. Poiminta on helppoa, kun ei tarvitse kyykistellä. Ylimpiin oksiinkin aikuinen yltää helposti.


Vieraanvarainen isäntäpariskunta esitteli meille myös viehättävää puutarhaansa.





Oli hauska kuulla, että salaattisikuri oli talvehtunut hyvin viljelylaatikossa. Sitä pitää itsekin kokeilla.



Pihan huvimajaan mahtuu jopa kahdeksantoista ihmistä nauttimaan toistensa seurasta ja Suomen suvesta.


Linnan saskatoonista jalostetaan useita tuotteita. Lohjalta niitä saa ainakin Sokoksesta ja Helsingissä Eat and Joysta. Omaan kassiini pujahti saskatoonmehua, -siirappia ja marjajauhetta. Aamulla juon terveyssmoothia, johon lisään myös saskatoonjauhetta.

11 kommenttia:

  1. Vai lähiruokayhdistyksiäkin on, sepä mukavaa! Olisi kiva kuulua useampaan yhdistykseen jos olisin enemmän ihmisten ilmoilla. Nytkään en pääse mukaan melkein mihinkään niiden yhdistysten rientoihin, joihin kuulun! Mutta joskus silloin tällöin pääsen ja se on mukavaa! Viimeksi taisi olla joku rakennusperinteen ystävien retki pari vuotta sitten.
    Minulla on muuten ihan sama multiholk kuin sinulla edellisessä postauksessa, juuri tuo sama värikin! Ja siinä pesivät joka vuosi kirjosiepot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, perustettiin tänne Lohjalle lähiruokayhdistys vuosi sitten. Edistetään lähiruokatietoutta ja kavennetaan tuottajien ja kuluttajien välistä kuilua. Niin ja tietysti tehdään ihania tilavierailuja ja nautitaan lähiruokaravintoloissa ruoista ja hyvästä seurasta.
      Meillä asuu nyt tänä vuonna sinitintti tuossa pesässä.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen paikka.

    Meillä on pihalla kaksi saskatoonia, mutta ne lähtevät kasvamaan ja kukkimaan varhain ja koska asumme laakson pohjalla, halla on useana vuotena palelluttanut koko kasvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, oli todella mielenkiintoinen paikka. Saskatoonia ei viljellä vielä kovin paljoa Suomessa - yhteensä vaan 40 hehtaaria.

      Harmi, että saskatooneillesi kävi noin huonosti. Niitä on kyllä ueita eri lajeja.

      Poista
  3. Marjatuomipihlaja on mun suosikkipensas, ja on kestävä koko maassa. Minua kiinnostaisi myös se alkuperäinen saskatoon, jota kasvaa Pohjois-Amerikassa, nämä meillä kasvatetut ovat ilmeisesti kaikki jalostettuja.
    Oliko Linnan tilalla taimimyyntiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapio, kyllä niitä on erilaisia lajeja olemassa. Eri lajien kasvu vaihtelee ja marjojen maku myös.
      Siitä mukava laji, kun on luonnonkasvi, niin ei tarvitse juurikaan lannoitteita.
      Linnan tila ei harrasta itse taimien myyntiä.

      Poista
  4. Nykyään löydetään uusia marjalajikkeita. Tätäkään en ole maistellut;)

    Mutta oikein hyvä, että reissusi onnistui, ja lähiruokaa löytyi;DD

    Hyvää loppuviikkoa, Irene.<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, muistan, että lapsuudessa mummin naapureilla Pohjanmaalla olisi kasvanut marjatuomipihlaja. Mutta tuolloin ei kasvi ollut vielä viljelyssä.
      Marjat ovat kuin mustaherukalla, mutta miedon makuiset.

      Reissu onnistui yli odotusten!

      Poista
  5. Oi, ollapa noin iso pöytä jonka ääreen kaikki rakkaat mahtusivat...! <3<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Una, pöytä on kokopuuta ja valtavan iso. Todella ihastuttava. Muutenkin lasihuone on todella kaunis ihastuttavassa puutarhassa. Vieressä on vielä pieni vesiallas.

      Poista
  6. Meillä meni talvella iso säkki saskatoonia kun tankkasimme itseemme vastustuskykyä smoothien muodossa. Seuraavaksi pitää kokeilla paiston kestävää hyytelöä kun leipoo. :)

    VastaaPoista