Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


perjantai 6. marraskuuta 2015

Kiviympyrän pohjustusta


Vihdoinkin jyrsijä saatiin kuntoon ja päästiin aloittamaan yläpihan kiviympyrän pohjatöitä. Pari viikkoa sitten sain idean pienestä oleskelualueesta. Ensin oli mielessä puuterassi, mutta pohdinnan jälkeen päätimme rakentaa sen kivestä. Ympyrän halkaisija on noin kolme metriä.


Pari lapiota laitettiin heilumaan ja välillä mies ajeli pohjaa jyrsijällä. Sitten oli taas kevyempää kaivaa pohjaa. Vastaantulleet kivet heiteltiin lähimpien puun juurille. Ties, mihin niitä vielä tarvitaan. Muutamia todella kauniin pyöreitä kiviä nousi maasta. Tämä on varmaan ollut merenpohjaa joskus.


Kantojakin pienestä alueesta nousi.
Pahalta tuntui sahata männyn juuria, mutta  lohduttauduin ajatuksella, että sen pääjuuret taitavat olla paalujuuria.


Vihdoinkin syvyyttä oli tarpeeksi ja levitimme pohjalle routalevyjä. Yhtä hyvin sinne olisi voinut laittaa juurikangasta, mutta sitä ei sattunut olemaan käsillä.


Parkkipaikan hiekkakasasta sitten hiekkaa kaivantoon. Levitys ensiksi haravalla ja sitten vielä laudan kanssa tasoitettiin. Ja välillä tarkastettiin vatupassista, että hiekan pinta tulee varmasti suoraan. Tärytintä meillä ei ole, joten hypittiin ihan itse hiekassa ja odotellaan sateita. Se varmaan myös tiivistää hiekkakerrosta.


Kaivannosta nousseet mullat heiteltiin siihen viereen. Siitä saa ihan mukavan uuden istutusalueen. Tänään istutin siihen sisäänkäynnin edestä vuorenkilpiä ja kesällä ostetun pallohortensia Annabellen. Viikonloppuna piilottelen sipuleita tuonne.
Luonnostaan alueella kasvaa mustikkaa ja puolukkaa. Siihen voisi hankkia pari pensasmustikkaa. Mutta mielessäni on nyt vihreät pallot. Niitä haluan pääasiassa. Tuohon paistaa hyvin aurinko, mutta ajattelin vähän uhmata ja istuttaa pallotuija 'Danicaa'. Se pysyy melko pienenä ja tiiviinä. Täytyy sitten kiltisti ja ahkerasti kastella.


Istutuspenkin päässä on valtava muurahaiskeko tuon koivun juurella. Halusin sitä vähän piilottaa, siksi valitsin nuo vuorenkilvet.


Leikkimökin terassilta on hyvä näkyvyys työmaalle. Nyt sitten odotellaan, koska Ruduksen auto kurvaa pihaan ja tuo klassikkokivikuorman meille. Tavaraa on kuulemma kaksi lavaa. Tulostin jo netistä ladontaohjeet.

23 kommenttia:

  1. Tuosta tulee kyllä todella upea!

    VastaaPoista
  2. Kato, kato, siälä on laitettu tuulemahan. Tehän kerkiättä teherä sen valamihiksi asti jo tänä syksynä. Ja tiätenki joka ainut kivi pitää jemmata pahanpäivän varalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, joskus täälläkin päin.
      Elättelen toivoa, että kivet tulevat ensi viikolla ja päästään heti töihin. Toivottavasti kelit ovat suotuiset.
      Kiviä tarvitaan aina johonkin.

      Poista
  3. Sulta ei näy ideat loppuvan. Niiden toteutus alkaa melkein saman tien.
    Kivanoloista puuhaa ja hyvä pohjatyö on kaiken A ja O.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aimarii, kun saan idean, alan yleensä heti toteuttamaan. Ja niillä mennään, mitä löytyy tontilta, yleensä. Nyt tosin joudutaan vartomaan kiviä, kun niitä täältä ei löydy tarpeeksi.
      Innostuttiin kaivamaan ehkä vähän liiankin syvään.

      Poista
  4. Oottepa olleet edelleen ahkerina! Täällä on jo tahti hiljennyt, hommia olis vaikka kuinka, mutta laiskottaa...
    Hyvää Isäinpäiväviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina, kaikkia laiskottaa aina välillä. Minä en oikein viiihtynyt pihalla alkusyksystä, vasta nyt.
      Kyllä täältäkin löytyy vaikka mitä tekemistä ulkona, mutta valitsen näitä mukavampia hommia.
      Toivon Teidän porukoille myös leppoisaa isänpäivän viikonloppua!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Irmastiina, kiitos!
      Toivon, että kivien asennuskin menee ihan mallikkaasti.

      Poista
  6. No nyt on vauhti päällä. Tuosta tulee hieno! Auringossa vois viihtyä myös katajat, kun on metsäinen pohjakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, löytyykö katajista pyöreitä muotoja? Minua innostaa nyt ennenkaikkea se muoto. Sitten pohdin, että hommaan vielä jotakin angervoa, jota voi sitten leikata pyöreäksi - ehkä keltaista.

      Poista
  7. Lukiessani aiemmassa postauksessa tuosta ympyräalueen ideasta, ajattelin sen toteutuksen jäävän kevääseen. Ja nyt se on kohta valmis. Aikamoista haipakkaa, mutta pääsette sitten keväällä heti nautiskelemaan uudesta paikasta. Hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, alkuperäisenä ajatuksena oli juurikin se, että tuohon paikkaan paistaa kevätaurinko ensimmäisenä. Sen panin merkille, kun istutin pikkusipuleita. Ne kannattaa istuttaa aurinkoisiin paikkoihin, niin kevät tulee ihanan nopeasti. Mutta voivathan ihmisetkin nauttia ensimmäisistä kevätauringon säteistä. Joten paikkaan tulee mahtua minimissään kaksi tuolia.
      Kun nyt vaan jaksaisi odottaa sitä kevättä!

      Poista
  8. Eikä, ihana projekti<3 Minullakin on pyöreä kausgpg meneillään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, mitäs me pyöreän rakastajat!
      Antaa nyt sitten tulla vaan kaikkea ihanaa pyöreätä!

      Poista
  9. kiitos ideasta. Aloitin oman paikan tekemistä keväällä mutta tuo pintamateriaali oli hakuessa. Ehkäpä tuo onkin se oikea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Titte, kivi kestää aikaa paremmin kuin lauta. Meillä on täällä näitä lautaterasseja ja nyt jo näyttää sitltä, että pitäisi niille jotakin tehdä.
      Rudukselta löytyi sitten pöyreälle ladontaohjeet. Siinä on kolmea erilaista kiveä. Kivet ovat betonia, mutta näyttävät ehkä vähän mukulakatukiviltä. Muut kivet tontilla ovat liuskekiviä. Niitä on hankalaa rakentaa. Toivon, että nämä ovat helpompia.

      Poista
  10. Tuonne tulee kiva oleskelupaikka!

    VastaaPoista