Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Keväthommia


Ylätalon terassi sai viikonloppuna kukkaverhoilun. Kävin viikolla Plantsussa nuuhkimassa tarjontaa. Tuntui jotenkin epätodelliselta, kun omassa pihassa on jäät vasta lähdössä, niin Plantsussa kukki jo vahvasti. Orvokit ja muut kevätkukat tuntuivat ihan luonnollisilta, mutta jaloangervotkin, jotka minulla kukkivat vasta loppukesästä, kukkivat siellä runsaasti.
Pikku apulainen osallistui pihatouhuihin.


Nyt on silppuri käynnistynyt. Peräkärryllinen silppua kipattiin navetanrinteen kirsikoille, luumuille ja pensaille. Toki ensin enimmät rikkaruohot poistettiin juurelta, sitten hevosen lantaa, vanhan maton palanen ja sitten vasta silppu päälle.


Karviaispensaita rinteessä oli peitettävänä kuusi ja kaikki olivat hyväkuntoisen näköisiä. Ruusuherukka näytti myös vahvasti hengissä olevalta. Sen sijaan molemmat japaninruusukvittenit oli järsitty lähes olemattomiksi. Niitä ei oltu verkotettu. Jos ne tästä selviävät, niin täytyy muistaa verkottaa syksyllä. Harmi!


Onneksi rinteen alaosan kevätkurjenmiekat vähän pehmensivät harmitusta.


Viikolla tuli toivottu paketti Ranskasta Barnhavenista. Esikot oli paketoitu huolellisesti ja ne pääsivät tänään Lohjan multiin.


Tässä kuvassa on osa Barnhavenin esitteen  esikoista. Tilasin noita aasialaisia. 'Apple Blossomit' on nyt istutettu ylälammen rannalle. 'Oriental Sunriset' sekä Candelabroista 'Beesianat' ja 'Bulleyanat' ovat puron rantapenkereellä. Meinasin liukua märkää ja liukasta rinnettä pitkin koko ajan puroon, kun niitä istuttelin.  Aika rapaista hommaa. Vähän jännittää, miten nuo ranskattaret selviävät Suomen karuissa olosuhteissa.

27 kommenttia:

  1. Täällä ei vielä pääse yekemään mitään oikeastaan, nyt on lumet kyllä sulanut kukkamailta, mutta niin märkää ettei mitään asiaa mennä sinne. Haravoimaankaan ei ole päässyt vielä, mutta ehkäpä huomena voin jo vähän ropsutella. Sinulla mukava apulainen kärryn kyydissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, aurinko ja tuuli tekevät kohta tehtävänsä ja kuivattavat kukkamaasi. Sitten sinäkin pääset tositoimiin pihalla. Ensi viikoksi on luvattu lämpimiä ilmoja.

      Poista
  2. On tosi jännää seurata, miten esikot viihtyvät, toivottavasti hyvin! Ihana sää on teillä ollut. Niin suloisia nuo pikkuiset kurjenmiekat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, toivon, että esikot asettuvat hyvin ja pitävät näistä olosuhteista. Tahdon niin kovasti näkeväni uljaat ja pitkät kukkavanat.
      Kurjenmiekat ovat söpöläisiä muuten vielä karussa pihassa.

      Poista
  3. Sinulla onkin siellä suloinen pikkuapulainen. Ihanat esikot olet tilannut vaikka hurja istutusrupeama on ollut. Pitkää ikää esikoillesi, kyllä ne varmasti talvehtivat hyvin.Minustakin tuntuu aika hullulta nyt kukkivat myöhäiskesän perennat, katselin messuilla. Minullakin meni ruusukvitteni parempiin suihin jos yhtään lohduttaa. Unohdin koko kepin syksyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia, noista esikoista olen haaveillut joulusta lähtien. Bongasin ne englantilaisesta joululahjakirjastani. En ole Suomessa nähnyt tuollaisia missään. No, voihan niitä toki ollakin. En ole puutarha-alan asiantuntija.
      En tajunnut, että kvittenit ovat pupujen herkkua. No, nyt asia on tiedossa.

      Poista
  4. Sinulla on ollut kiva apulainen puutarhahommissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, apulainen on juuri oppinut kävelemään ja suurella pihalla on helpompaa taittaa matkaa kottikärryillä kuin jalan.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  5. Ihana pieni apulainen Sinulla, yhdessä varmaan hommat hoituvat hyvin! Paljon olettekin saaneet aikaiseksi!

    Ja ihana tuo Barnhavenin paketti, voi miten jännittävää! Toivottavasti ranskattaret pärjäävät hyvin!

    Ihania iiriksiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, pienestä se on aloitettava nämä pihahommat niin sitten isompana kaikki sujuu kuin tanssi.
      Puoli vuotta on noista esikoista haaveiltu, joten jännitetään nyt ensin, kukkivatko ne Lohjalla.

      Poista
  6. Sinulla onkin tiedossa upeaa kevätkukintaa, kun kaikki esikot kotiutuivat puutarhaasi. Suloinen puutarha-apulainen tuo lisäiloa istuttamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, Sinulla on niin varma näkemys esikoiden kotiutumisesta. Toivoisin, että minullakin olisi.
      Ihanaiset apulaiset sulostuttavat pihahommia.

      Poista
  7. Oi, minullakin on ystävien kanssa esikkotilaus tuolta tulossa! Siellä on ollut ihanat säät ja tositoimet jo käynnissä. Iloinen pikku-apuri ja ihania istuettavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, Sinäkin olet tilannut esikoita - laita nyt ihmeessä sitten postaus, mitä sieltä tuli ja mihin istutit.
      Säät ovat täällä suosiolliset ja pihalla ollaan aina, kun muu ohjelma antaan myöden.

      Poista
  8. Keväthommissa on oltu meilläkin - ihanaa! Maasta puskevat pienet värikkäät kukat ovat upea kontrasti muuhun ruskeaan ympäristöön juuri nyt. Yksikin krookus lämmittää jo kummasti mieltä ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilvi, viikonloppu on ollut mitä parhain ulkohommille. Sateisina päivinä voi sitten tehdä sisätöitä.
      Ulkona on yleisilme aika harmaanruskea. Todella nuo pikkusipulit saavat sydämen sykkeen kiihtymään.

      Poista
  9. Puutarha-apulaasen kans on ilo tyäskennellä :) Voi nuata sun kevätkurienmiakkoja! Mulla ne on jämähtäny piippovaiheesehen, eiväkkä näytä siitä eristyvän. Ja nua esikot sopiivat varmasti hyvi puron rannalle ja kotoontuuvat Lohojan ilimastohon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, kevätkurjenmiekat ovat nyt parhaimmillaan. Ne kasvavat niin lämpöisessä paikassa. Oli itsellekin yllätys. Muuallekin olen noita istuttanut, mutta ei vielä mitään piippoja kummempaa.

      Poista
  10. Sulla on todella keväthommat pihassa et puutarhassa kivoimmillaan. Ain auutta ja ihmettä pilkistämässä mullan alta.
    Täällä näkyy just ja just vähän sora kotitiellä paikka paikoin, muuten lumi peittää vielä paksulti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aimarii, pihahommat ovat nyt mukavimmillaan. Paljon on tehtävää. Voi vaan valita, mitä nyt haluaisi tehdä. Rikkaruohon perkaaminenkin on helppoa, kun on vielä niin kosteaa.

      Poista
  11. Mistäs olet ostanut tuon suloisen apulaisen♥♥
    Orvokit laitoin minäkin jo ulos...eivät pikkupakkasta pelästy..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, tytär viihtyi pikkupojan kanssa muutaman päivän täällä meidän ilonamme.
      Orvokit ovat kaikkein varmimpia kevään kaunistajia. Niissä on vielä niin paljon valinnanvaraa.

      Poista
  12. Puutarhamessuillakin oli jaloangervoja, ja minullakin kävi mielessä, että miten ne mahtaisivat selvitä ulkokeleistä. Meillä on maa suurimmaksi osaksi vielä jäässäkin.



    VastaaPoista
  13. Sussi, en nyt päässyt puutarhamessuille, kun oli meillä porukoita kyläilemässä. Mutta omia pihahommia riittää. Kukkivat jaloangervot huhtikuussa tuntuu jotenkin "muoviselta" - kummallista.

    VastaaPoista
  14. Hei ihania eiskoita<3 Olen kyllä nähnyt noista kuvan esikoista tosi monia harrastajien puutarhoissa ja lehtikuvissa. Itsellänikin on noista joitakin ihan siemenestä, mutta osa vielä niin pieniä ettei osaa sanoa miten meillä menestyvät.

    VastaaPoista
  15. Oijoiii miten ihanan keväisiä kuvia! Rakastan niin tätä aikaa, en osaa sanoin edes kuvailla kuinka paljon. Ihana kun pääsee taas olemaan pihalla ja kohta voi alkaa istuttelemaan orvokkeja ja muita.. ihanaa, ihanaa! :)

    VastaaPoista