Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


maanantai 25. huhtikuuta 2016

Rakeiden ja rännän jälkeen


Maa on ollut valkeana pari päivää. Kun suurin osa lumesta on sulanut, huomaan pihalla värejä. Nurmikko on muuttunut vihreäksi. Vihreän seassa alkaa pilkottaa myös muita värejä. Mukulaleinikki on noussut nurmesta esiin ja työntää jälleen nuppujaan ilmoille.


Kevätesikkoja alkaa ilmaantua rantaan. Ensimmäinen on saanut kukkia jo auki. Tänä vuonna olen hullaantunut esikoihin. Niitä levittelen muuallekin ja  hankin lisää.


Kirjopikarililjojen herkät varret nousevat dramaattisesta kukkapenkistä ja jokunen nuppukin on näkyvissä.


Siinä vieressä pilkottaa nuppuja koiranhampaiden lehtien keskeltä.


Kerrottu jouluruusu 'Double Ellen' avaa ensimmäisiä nuppujaan.


Valkoinen jouluruusu on kiirehtinyt avaamaan jo usean kukan.


Ihme ja kumma - keisarin pikarililjaan on ilmestynyt kruunuun myös nuppuja. Hänen korkeutensa on päättänyt kukkia vuonna 2016. Pariin vuoteen hän on ainoastaan käynyt näyttäytymässä kruunuttomana. Luulin jo menettäneeni koko kasvin. Toivoni kukinnasta ainakin olin jo heittänyt.


Omenapuiden alla alkaa taas sinistyä. Idänsinilijat ja kiurunkannukset ovat tulleet näytille omenapuiden oksien väliin. Leikatut oksat on jätetty jänöille murkinaksi, että ymmärtäisivät pysyä kukkapenkeistä poissa.


Kukat ovat vielä aika suppuisia lumisateen jäljiltä. Pidän tästä näkymästä kovin. Nämä leviävät ihan itsestään vuosi vuodelta. Puutarhuri ei ole avittanut itse yhtään.


Ylätalon metsikkö kukkii valkoisenaan valkovuokkoja.


Syksyllä kaivoin pieniä kuoppia metsikköön ja istutin sinne pikkusipuleita. Siniset kirjokevättähdet ovat avautuneet. Joku vähän suurempi sipulikasvi on työntänyt lehdet esiin ja pikkunuppuja on näkyvissä. En  nyt muista yhtään, mitä sieltä on tulossa. Jännää!


Keltavuokot vasta lupailevat kukintaa.


Rusokirsikassa on jo isot silmut.
Alalammen vastarannalla kukkivat ruttojuuret.


Japanin ruttojuuressa on kellertävät kukat ja etelän ruttojuuri kukkii punaisin kukin.
Alkaa taas helpottaa. Kevätkukinta on päässyt käyntiin. Juhannusta kohti mennään!

19 kommenttia:

  1. Oi oi , miten ihanaa kevät tunnelmaa onkaan pihallasi! Meillä on kasvu pysähdyksissä, viileiden ilmojen vuoksi. Onneksi taimet kasvavat topakasti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit, kyllä se kasvu nyt lähtee. Sateen jälkeen tuli lämpöisempiä kelejä ja yhtäkkiä huomaat värejä ympäri pihaa.
      Hienoa, että taimet kasvaa topakasti.Minulla on vielä niin hentoa ja pientä. Lykkäsin siementen istuttamista mahdollisimman pitkään.

      Poista
  2. No teillähän on jo hyvällä mallilla! Mullasta pukkaa vaikka ja mitä.
    Kaunis tuo pyöreä tiilinen alue! Kun tulisi sitä lämmintä, että puutarhuri voisi nauttia lepotuolistaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina, nyt alkaa pukkaamaan - ihanaa! Enää ei ahdista tekemättömät työtkään, kun vihreys levittäytyy pihalle.
      Kyllä tarhuri vielä lepotuoliin ehtii. Nyt ei vielä malta.

      Poista
  3. Voi etä miten kivalle näyttää nuo lammenrannan keltaiset ruttojuurten kukkaset<3 Omat keisarini eivät kukkineet kunnolla edes ensimmäisenä vuotenaan, lienevät vähän liian pimeässä paikassa. Ilman kukkia ne kyllä nousevat joka vuosi katsastamaan valtakuntansa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, jos ruttojuuria halajat, meiltä kyllä piisaa. Mutta ne pitää istuttaa niin, että pysyvät kurissa. Meillä ne rajautuvat lampeen ja nurmikkoon. Nuo kuvassa näkyvät suunnittelin nistiväni. Tuon rannan pätkän suunnittelin pitäväni nyt nurmella.

      Poista
  4. Ihanan paljon kukintaa, kaikkea pientä ja kaunista ja värikästä. Hui, älä mainitse vielä juhannusta - mua alkaa ahdistaa, sitten tulee jo syksy :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, minua taas helpottaa, kun nyt oikeasti liikutaan johonkin päin. Liikkeen näen pihassa. Nurmi jo vihertää. Se on iso juttu. Eikös seuraava etappi ole juhannus. Tosin sinne on piiiiitkä matka. Vappua ja valkeita lakkejakin juhlitaan sitä ennemmin.

      Poista
  5. Oi ja voi! Täälä on viälä pitkä matka tuaho. Vihertymistä mäki orotan sateere jäläkihi. Kiriopikarililijoosta ja koiranhampahista ei näy yhtikäs mitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, no, nämä ovat siis vasta pikkualkuja kaikki. Mutta onneksi yleisnäkymä pihassa on vihreä eikä harmaanruskea.

      Poista
  6. Eilen illalla meinasi usko kevääseen kadota tyystin, kun maa oli valkoinen ja taivaalta satoi vielä puolen yön aikaan lisää lunta ihan solkenaan. Onneksi tämän iltapäivän aurinko on vienyt lumen mennessään ja tuntuu taas keväältä.

    Sinulla on jo paljon kaikenlaista valmiina kukkimaan. Aika mielenkiintoista, miten eri paikoissa samat kasvit edistyvät niin eri tahtiin. Lohja lienee tunnetusti aika lämmintä aluetta ja varmasti sielläkin on monenlaisia alueita; myös niitä kylmiä paikkoja.

    Vanhat puutarhat ovat keväällä erityisen ihastuttavia juurikin noiden sinisten scillojen levittäytyessä nurmikolle ja hedelmäpuiden alle kukkimaan. Ei se kyllä ihan vuodessa eikä kahdessa tapahdu, mutta kuten sanoit, ihan itsestään omalla ajallaan.

    VastaaPoista
  7. Kaunista on. Niin keväistä on. Olen ihan myyty näiden hurmaavien kevätkuviesi edessä.

    VastaaPoista
  8. Oi voi mitä ihanuuksia =) Teillähän on kevät jo hurjan pitkällä. Ihania keltaisia kukkijoita ja voi ihme hänen korkeuttaan - mahtaa olla luvassa komea kukinta =)

    VastaaPoista
  9. On teillä niin kaunista, tämä on niin herkkää ja nopeasti etenevää aikaa vuodesta, joka hetkestä pitää nauttia sydämen kyllyydestä! Ihania kaikkia pikkuisia kukkijoita! Teillä on jo niin kevät!

    VastaaPoista
  10. Huh huh, teillä todellakin on kevät ja aarteet kukassa. Voi sinua onnetarta, eihän tuossa pari valkoista hiutaletta haittaa :)

    VastaaPoista
  11. Todella kaunista!

    Meillä on ollut nyt niin kylmä, että puutarhahommia ei ole juuri päässyt tekemään

    VastaaPoista
  12. Ihania!! Niin kaunista ja tyylikästä! Kiva jos Keisari alkaa nyt kukkimaan, se on niin hieno. Minä ostin äidille kerran ja samaa temppuilua tekee, kukkii ei kuki. Suloinen vanha kevätniitty täynnä kukkia, ihan unelma.

    VastaaPoista
  13. Scillat vaan ovat niin ihania ja kiitollisia leviämään. Mää ennsutan, että kun sinä nyt aiot lisätä esikkoja, minkä minä päätin jo monta vuotta sitten, niin sinullakin on kohta sellaienn sinikeltainen meri muutaman viikon keväästä, joka mulla just nyt alkaa aueta. Ziljoona esikkoa ja scillaa, tee se!!! Minä taas vasta olen aloittanut tammien kanssa ja pari lehtikuustakin on jo:)

    Hitsi viekööön noita sun jouluruusujasi<3 Minulla ei toisessa elonmerkkiä ja toisessa on nuppu vain tulossa...en tajua.

    <3

    VastaaPoista