Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


perjantai 15. huhtikuuta 2016

Maalari maalasi taloa...


Ylätalon itäpäädyn vihreässä seinässä alkoi olla harmaanruskeita laikkuja. Niitä näytti olevan myös pitkällä eteläseinustalla. Pohjoispuoli oli ihan hyvässä maalissa. Voisihan näin ison talon maalata vaikka osissa. Pari seinää tänä vuonna ja loput ensi vuonna tai joskus myöhemmin.


Muistelen kyllä, että suunnittelimme jo viime keväänä maalaavamme saunanpäädyn. Se oli villiviinin peitossa. Minua on vähän askarruttanut sen leikkaaminen. Mies tarttui voimasaksiin maaliskuussa ja leikkasi pois kaiken kasvuston. Se on paras poistaa ennenkuin linnut tekevät sinne pesiään. Kolme vanhaa pesää sieltä tulikin alas.


Maalaamista varten täytyy saksia kaikki seinän vierustan pensaat pois. En halua kaikkea kasvillisuutta pois talon ympäriltä, joten maalataan mieluummin osissa.


Ylätalon varastohuoneessa on seissyt jo usean vuoden ajan valtava tyhjä pakastin. Se ei ole mahtunut kapeasta,  58 sentin  ovesta ulos. Ihmettelen, miten se on saatu sisälle.
Sitten keksin ratkaisun: Rakennetaan huoneeseen ikkuna ja heivataan kaappi ikkunasta ulos. Ulkorakennuksesta löysin talon vanhan ikkunan.


Perälän Pasi käynnisti eilen moottorisahan, nosti kaapin ulos  ja tänään oli ikkuna valmis. Mahtavaa! Saatiin varastosta sitten ikkunallinen huone. Tavaroita taas siirrellään ja huone pitää maalata ja katsotaan, mikä huone siitä tulee.


Uuden huoneen edessä on ollut kukkapenkki, jossa kasvaa tuoksuvatukkaa ja isotöyhtöangervoja. Ne pätkäistiin syksyllä. Nyt on vuorossa juurakoiden kaivuu.


Olen kaivanut lapiolla juurakoita tämän päivän, eikä työ ole vielä lopussa.


Kaivuun lomassa täytyy lepuuttaa silmiään selän takana olevassa kukkapenkissä. Sieltä nousee lempikevätkurjenmiekkoja, 'Zwanenburgeja'.


Kukkapenkin reunan vaaleanpunaiset pikkusinililja 'Rosean' nuput ovat avautuneet. Ne sointuvat kivasti purppuraisten kevätkurjenmiekkojen kanssa.


Keväthulluus kaivaa meistä luovan ja tekevän puolen esille. Mies on innostunut taas aidan tekemisestä. Nyt sitä syntyy nurmikon ja ylälammen rinteen väliin. Mielestäni se sopii siihen hyvin, koska lammen rinne on aikalailla  luonnonmukaisessa tilassa.


Keskeltä nurmikkoa löytyy yksinäinen kerrottu lumikello. Sen täytyy olla 'Flore Pleno'. Ne myyrät ovat olleet asialla.


Saunan päädystä tuli hieno. Kyllä ne villiviinit kohta taas siihen kasvavat.

23 kommenttia:

  1. Tuoksuvatukan ylöskaivaminen on kyllä aikamoinen urakka. Se on nopeakasvuinen ja vehreä kasvi, mutta ah, niin vikkelä valtaamaan alaa.

    Mikäpä sitä estää maalaamasta taloa vaikkapa osissa. Ison talon maalaaminen on sen verran mittava urakka. Jos jotakuta häiritsee maalaamaton osio, kehottakaa kipaisemaan maalatun osion puolelle.

    Aivan upean värinen tuo Zwanenburg. Pääsi heti vinkkivihkoon syksyä varten.

    Mukavaa viikonvaihdetta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, tuoksuvatukkaa olet ihan itse istuttanut harmittavan moneen paikkaan. Se leviää nopeasti. Olen aloittanut noista suurimmista kasveista. Nyt alan nähdä jo pienempiäkin. Tarkoitus olisi vaihtaa kasvit matalampiin.
      Leppoisaa sunnuntaita Sinulle!

      Poista
  2. Oi että, onpa hieno sekä talo että kurjenmiekka ja ikkuna ja kaikki! Olette saaneet paljon aikaan.
    En minäkään maalaa koko taloa kerralla, hyvä jos jaksaa yhden seinän per vuosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, hyvä jos saat yhden seinän vuodessa. Minullakin yksinään se olisi varmaan sama tahti. Mutta kun meillä on näitä käsiä täällä enemmän.

      Poista
  3. Söpöjä pieniä kevätkukkijoita. Varsinkin pikkusinililja on aivan ihastuttava. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KesäKukka, tuo vaaleanpunainen pikkusinilija on todella pikkuinen. Pitää ihan kumartua katsomaan läheltä.

      Poista
  4. Meillä maalattiin taloa kolme kesää :D Pohjoisseinä pitää korjata jossain vaiheessa, maalipinta on aivan homeessa vaikka edessä ei kasva mitään.
    Onpas komean värinen kevätkurjenmiekka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, muistelen, että mies maalasi alataloa kaksi kesälomaansa. Nyt on ollut enemmän käsiä, niin saatiin pari seinää viikossa.
      Ihanan purppurainen kevätkurjenmiekka.

      Poista
  5. Teillä on hihat heilunu ahkerasti! Tiärän tuaksuvatukan joo, oon kaivanu sen pois puarin erestä. Samaa hommaa tääläki, airantekua. Tänää olin 3.5 tuntia rankamettäs. Huh, ku vanaha väsyy. Ihanat kukkijat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, puolet siitä on edelleen kaivamatta. Piti hypätä välillä siivoamaan kasvihuonetta ja pesemään ikkunoita. Tänään on vaihteeksi taas haravoitu.
      Kolme ja puolituntia rankametsässä - se on kovaa hommaa. Sitä meillä tehtiin viime keväänä.

      Poista
  6. Jos maali ei ole ihan haalistunut, niin laikuista pääsee pesemällä seinät homepesulla. (Pesu kannattaa muutenkin tehdä joka vuosi, niin ei tarvi ryhtyä maalausurakkaan läheskään niin usein. Mutta tää nyt on tällainen hakuammunta"neuvo", kun en tiedä, vaikka olisitte tehneetkin niin aina).

    Kuningasidea toi ikkuna, josta saa heivattua tavarat pihalle. Siihen vaaditaan naisen logiikkaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annukka, kyllä maali oli jo niin haalistunut, että pelkkä pesu ei olisi auttanut tässä tapauksessa.
      Itsekin olen tyytyväinen, että keksin tuon ikkunan. Sain tarpeettoman pakastimen ulos ja uuden huoneen samalla.

      Poista
  7. Hyvin voi maalata osissa..:) Meillä, kun maalattiin talo, mies irrotti vaan villiviinin seinästä ja sen ristikon ja nosti ne takaisin, kun oli maalattu....ei kärsinyt yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, teillä kasvoi villiviini ristikossa. Meillä ei ole ristikkoa tuossa seinässä, joten oli pakko leikata se kokonaan. Onneksi meillä on sentään itäpäässä ristikko.

      Poista
  8. Paljon olette saaneet aikaan. Maalaminen ja juurien kaivuu on molemmat melkoisia urakoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, en ole osallistunut mitenkään maalausurakkaan. Se on ollut puhtaasti miesten hommaa. Olen onnen tyttö, että saan keskittyä enempi tuohon puutarhapuoleen.

      Poista
  9. Onpa hieno sammalenvihreä väri talossanne! Niin kaunis talo muutenkin. Suretti varmasti tuo villiviini, mutta onneksi se on niin ripeakasvuinen. Nuo miehesi tekemät aidat ovat vallan upeita! Minä ottaisin vaikka heti tuollaiset ihan paraatipenkkiinikin. Mitä aiot laittaa tuohon kukkapenkkiin josta juurakot kaivettiin? Viehättävä sisäänkäynti. Tuo pakastinjuttu vähän nauratti, mutta onneksi olit kekselisä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia, sammaleen vihreä on kait vähän erikoinen talon väri. Mutta itse pidän sekä sammaleesta että talon väristä. Se sulautuu hyvin maisemaan. Olemme Espoon kodissamme leikanneet myös maalausta varten villiviinin ja muistan, että se kyllä kasvoi ripeästi sen jälkeen.
      Pidän itse noista punotuista aidoista. Pihamme on aika luonnonmukainen. Tämä on kuitenkin maatilan piha alunperin.
      Tuo sisäänkäynti on saunan sisäänkäynti. Ajattelin istuttaa nyt vähän matalampia varjon kasveja. Se on pohjoispuoli, joten trilliumia, italianmunkinhuppua, jouluruusua, saniaista, kuunliljaa... - katsotaan. En tee mitään niin tarkkaa suunnitelmaa etukäteen.

      Poista
  10. Upeata jälkeä, kyllä tuo Pasi on oikea aarre<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, Pasi on todellinen aarre. Lähes joka vuosi hän jotakin ihmeitä täällä tekee. Viime vuonna hän teki kattoremontin. Ja sitä edellisenä vuonna, hän teki sisäremonttia ylätalossa.

      Poista
  11. Paljon olette tehneet! Upea tuo aita, sopii hyvin maisemaan

    VastaaPoista
  12. Siellä on ahkeroitu ja saatu paljon aikaan! Hienot julkisivut tuli ja miehesi punoma aita on upea!


    VastaaPoista